Kansanedustaja Miapetra Kumpula-Natri (sd) vierailee  Ähtärissä maanantaina 14.9. seuralaisinaan kansanedustajat Esko Ahonen (kesk) ja Petri Salo (kok)
Arkisto - syyskuu, 2009
Kansanedustajat vierailevat Ähtärissä maanantaina
Keuruun Varikolla huutokauppa huomenna lauantaina
Puolustusvoimien käytöstään poistaman materiaalin huutokauppa järjestetään Keuruulla lauantaina 12.9.2009 klo 10 osoitteessa Kalettomantie 121.
Myytävä materiaali on näytillä lauantaina lauantai 12.9. klo 8-10.
Kivijärvi muuttuu “salkkupoliisi” pisteeksi
Poliisin palvelupiste sulkeutuu tänään perjantaina Kivijärvellä. Kahtena seuraavana tiistaina Kivijärven toimistoa pidetään kuitenkin vielä auki.
Jatkossa lupa-asioita voi hoitaa poliisin liikkuvien palvelujen kautta, joita Keski-Suomen poliisilaitos parhaillaan testaa. Niitä ovat lupapalveluauto sekä tietotekniikkaa sisältävä rekisteröintisalkku.
Perhon seurakunta haluaa myös oman lastenkirkon!
Haapajärveläisten lastenkirkosta idean saanut Perhon kirkkoneuvosto ei aio jäädä toimettomaksi. Idea halutaan toteuttaa myös Perhossa,
Mehtä-Porasen tie kunnostetaan Perhossa
Tie 17803 eli ns. Porasentie,  Perhosta Mehtä-Porasen kautta Vimpelin Sääksjärvelle
Club For Five esiintyy Lappajärven 20-vuotis Juhla-Loiskeissa
Lappajärven perinteiset Lokakuun Loiskeet täyttävät tulevan lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna tuplapyöreät eli 20-vuotta.
Seinäjoen ja Vaasan Finncomm iltalennot yhdistettiin tänään
Seinäjokelainen lentoyhtiö Finncomm Airlines lentää
Ähtärin pikkuinen lumileopardi kuoli!
Ähtärin Eläinpuiston lumileopardivanhemmat Shakira ja Shiri (Väinö)  ovat menettäneet toisen pennuistaan.
Jääkiekon SM-liiga pyörähtää käyntiin tänään!
Jääkiekon hallitseva Suomenmestari Jyväskylän Jyp aloittaa kautensa kotihallissaan Kuopion KalPaa vastaan joukkueella, johon kuuluvat seuraavat pelaajat ja valmentajat:
Kuortaneen piispainkokous siirsi parisuhdeasian jatkovalmisteluun
Kuortaneen kaksipäiväinen piispainkokous päättyi eilen. Kirkon kanta rekisteröityihin parisuhteisiin jäi vielä avoimeksi
Sää
Viikkogallup
Latautuu ...
Reittihaku
- (Kirjoita osoitteet esimerkin mukaan)
Urheilumuistio
- (Punaisella merkityt päivät sisältävät tapahtumia.)
Toukokuu 2012 Ma Ti Ke To Pe La Su 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31
Ampparit.com
- Tällä ilmapallotreenillä saat pyykkilautavatsan kesäksi! (The Voice)
- G8-johtajat koolla, asialistalla öljyn hinta ja eurokriisi (Taloussanomat)
- Viikon vinkit: enemmän irti OS X:stä (Macmaa)
- Ravintolapäivä keräsi ennätysmäärän osallistujia (HS.fi)
- Ekonomisti Pasi Holm: Olutta yliverotetaan, väkevät pääsevät liian vähällä (Suomen Kuvalehti)
Uutiset – HS.fi
Viikon Wacky
Emilia, Emma, Emmi, Milla, Milja, Milka, Amalia ja Mili
Viim. artikkelit
-
- Utelias karhu liikuskeli talojen pihoilla Juupajoella
- PRO 0‰ | Yleisöilmoituksen ansiosta jälleen yksi rattijuoppo kiinni!
- SUPERPESIS | Kossu nappasi pisteen Vedolta 1-2 (1-0,1-2,0-1)
- Eteläpohjalaiset ja pohjalaiset karsittiin pois tangolaulukilpailun semifinaalista
- Paula Koivuniemi konsertoi heinäkuun lopulla Saarikentällä
- Tutkimus | Yllätysvieraat ovat tervetulleita suomalaisiin koteihin
Arkistot
- toukokuu 2012
- huhtikuu 2012
- maaliskuu 2012
- helmikuu 2012
- tammikuu 2012
- joulukuu 2011
- marraskuu 2011
- lokakuu 2011
- syyskuu 2011
- elokuu 2011
- heinäkuu 2011
- kesäkuu 2011
- toukokuu 2011
- huhtikuu 2011
- maaliskuu 2011
- helmikuu 2011
- tammikuu 2011
- joulukuu 2010
- marraskuu 2010
- lokakuu 2010
- syyskuu 2010
- elokuu 2010
- heinäkuu 2010
- kesäkuu 2010
- toukokuu 2010
- huhtikuu 2010
- maaliskuu 2010
- helmikuu 2010
- tammikuu 2010
- joulukuu 2009
- marraskuu 2009
- lokakuu 2009
- syyskuu 2009
- elokuu 2009
- heinäkuu 2009








