Länsi-Suomen Sotilasläänin komentaja vaihtuu 31.12.2009, kun läänin nykyinen komentaja kenraalimajuri Kari Siiki siirtyy reserviin. Komentajan tehtävät ottaa vastaan 1.1.2010 lukien kenraalimajuri Juhani Kääriäinen (s.1952).
Arkisto - joulukuu, 2009
Länsi-Suomen Sotilasläänin komentaja vaihtuu 31.12.2009
Suomen ja Ruotsin valtiot Vaasa-Uumaja matkustajalauttaliikenteen “takuumiehiksi”!
RG Line ja lääninhallitus ovat sopineet RG 1 -aluksen liikennöinnistä seuraavalle kolmelle vuodelle.
Ähtärin haavoittunut karhu on kaadettu!
Ähtärin Rämälänkylässä eilen ampumalla haavoitettu karhu on saatu kaadettua tänään vähän ennen klo 11.
Kaadettu karhu tullaan tutkimaan asiantuntijoiden, eläinlääkärin ja poliisin toimesta.
Etelä-Pohjanmaan poliisilaitos esittää kiitokset karhun etsintään osallistuneille henkilöille.
Karhun etsinnöissä on kaikkiaan vajaat 60 miestä sekä karhukoiria.
Ilotulitteita enää vain aikuisille !
Ilotulitteiden myynti on alkanut aiempaa tiukemmin säännöin.
Venäjältä saapuu viikon aikana 30 000 junaturistia
Venäjältä saapuu tällä viikolla Suomeen noin 30 000 junaturistia, arvioi VR.
Talviuniltaan häiriintynyt karhu hyökkäsi Ähtärissä!
Sunnuntaina kello 14 aikoihin Ähtärin Rämälänkylässä paikallinen metsästäjä oli ollut kettumetsällä kaverinsa ja koiransa kanssa, kun karhu oli hyökännyt yllättäen häntä kohti.
Humalaisten jouluajelu päättyi nolosti Vimpelissä!
Varttia vaille kuusi varhain sunnuntai aamuna, noin kaksi kilometriä Vimpelistä Perhon suuntaan Isokankaantiellä, ajoi henkilöauto tieltä ulos ja pyörähti katolleen.
Kaupat aloittavat alennusmyynnit!
Noin 80 prosenttia kaupoista aloittaa alennusmyynnit välipäivinä.
Yksi kuoli tulipalossa Töysässä!
Järvi-Pohjanmaan Suomenselällä Töysässä  on kuollut yksi ihminen omakotitalon tulipalossa.
Yritti ohittaa lumiaura-auton oikealta!
Lumiauran ja henkilöauton välinen erikoinen liikenneonnettomuus sattui nelostiellä Joutsan varalaskupaikalla lauantaina iltapäivällä.
Sää
Viikkogallup
Latautuu ...
Reittihaku
- (Kirjoita osoitteet esimerkin mukaan)
! Tapahtumamuistio !
- (Punaisella merkityt päivät sisältävät tapahtumia.) HEI!! ILMOITA NYT KAIKISTA TAPAHTUMISTA TOIMITUKSEEN!
Toukokuu 2013 Ma Ti Ke To Pe La Su 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31
Maailmalla tapahtuu
- Jälleen raaka isku sotilaan kimppuun keskellä päivää (Ilta-Sanomat)
- Sotilasta puukotettiin kadulla Pariisissa (Iltalehti)
- 6 tapaa torjua ylensyömistä (Iltalehti)
- Yle: Talvivaaran nykypäästöt vasta esinäytöstä (Kaleva)
- "Ei näillä vehkeillä kuuhun mennä, mutta on Nasa meidän asiakas" (Tietoviikko)
- Mehiläishoitaja on aina vieraana pesällä (Turun Sanomat)
- Ensimmäinen maakunnallinen yksinyrittäjäpalkinto - Helena Tolonen osti itselleen työpaikan (Savon Sanomat)
- Kiimingistä KidSing-laulufinaaliin (Kaleva)
- Yön kappaleen esittänyt Jenni Jaakkola nappasi KIDSingin voiton (Aamulehti)
- 21 tunnin työpäiviä - IS: Näin kurjissa oloissa Pirkka- ja Rainbow-mehuja tehtiin (Talouselämä)
Hesari
Viikon Wacky
Vilhelmiina, Minna, Vilma, Miina, Mimmi ja Vilhelmina
Viim. artikkelit
-
- Poliisi poimi rattijuoppoja liikenteestä Alavudella ja Kauhavalla
- SUPERPESIS | Kirin Juho Määttälä katkaisi akillesjänteensä Saarikentällä
- Japo investoi ison summan nopeisiin yhteyksiin – valokuituverkkoa ryhdytään rakentamaan Alajärvelle
- Rattijuoppo kaahasi poliisia karkuun Perhossa
- JALKAPALLO | Hirveä sarvista: Missä liiderit?
- Fordin uusin hyötyajoneuvomallisto esitellään Kuljetus 2013 -messuilla Jyväskylässä
Arkistot
- toukokuu 2013
- huhtikuu 2013
- maaliskuu 2013
- helmikuu 2013
- tammikuu 2013
- joulukuu 2012
- marraskuu 2012
- lokakuu 2012
- syyskuu 2012
- elokuu 2012
- heinäkuu 2012
- kesäkuu 2012
- toukokuu 2012
- huhtikuu 2012
- maaliskuu 2012
- helmikuu 2012
- tammikuu 2012
- joulukuu 2011
- marraskuu 2011
- lokakuu 2011
- syyskuu 2011
- elokuu 2011
- heinäkuu 2011
- kesäkuu 2011
- toukokuu 2011
- huhtikuu 2011
- maaliskuu 2011
- helmikuu 2011
- tammikuu 2011
- joulukuu 2010
- marraskuu 2010
- lokakuu 2010
- syyskuu 2010
- elokuu 2010
- heinäkuu 2010
- kesäkuu 2010
- toukokuu 2010
- huhtikuu 2010
- maaliskuu 2010
- helmikuu 2010
- tammikuu 2010
- joulukuu 2009
- marraskuu 2009
- lokakuu 2009
- syyskuu 2009
- elokuu 2009
- heinäkuu 2009







