Latvalasta kruunattiin samalla nuorin Suomen MM-rallin voittanut kuljettaja
Suomen MM-rallin voittoon kaasuttanut tuurilainen Jari-Matti Latvala nousi myöskin MM-sarjassa kolmanneksi ohi tallikaverinsa kannonkoskelaisen Mikko Hirvosen.
Arkisto - heinäkuu, 2010
Töysän Jari-Matti Latvala kaasutti MM-Rallin Suomen osakilpailun voittoon!
YKKÖSPESIS| Ankkurit hampaattomia Kankaanpäässä 2-0
Alajärven Ankkurit eivät syttyneet taistelemaan Kankaanpään Mailaa vastaan tänään iltapäivällä Kankaanpäässä käydyssä miesten Ykkössarjan ottelussa.
Alajärvi hävisi siten kauden ensimmäisen ottelunsa puhtaasti 2-0 (3-0,8-1) ja luovutti näin tappiollaan kaikki kolme pistettä sarjakakkosena keikkuneelle vastustajalleeen.
16-vuotias kuski puristui kaatuvan traktorin alle!
Vakava, vasta 16-vuotiaan nuorukaisen kuolemaan johtanut taraktorionnettomuus tapahtui perjantaina vähän ennen ilta kahdeksaa Karijoella Ohriluomantiellä.
RATTIJUOPPOJA PIISAA | Viime yön saldo Kuortaneelta!
Rattijuoppo kaahasi hurjaa ylinopeutta Kuortaneella
Kuortaneella Alavudentiellä lauantaina puolen yön jälkeen 1968 syntynyt mieshenkilö päästeli henkilöautolla 100km/h rajoitusalueella reipasta 170km/h ylinopeutta.
Miestä epäillään syylliseksi törkeään liikenneturvallisuuuden vaarantamiseen, sekä lisäksi rattijuopumukseen.
Kortiton mies ajeli laittomalla ajoneuvolla vahvassa humalassa Kuortaneen keskustassa
Kuortaneen keskustasta tavattiin ravintoloiden sulkemisajan jälkeen 1988 syntynyt mieshenkilö kuljettamassa liikenteestä poistettua henkilöautoa vahvasti päihtyneenä ja ilman ajo-oikeutta.
Nuoren mioehen epäillään [...]
Rekka osui polkupyöräilijään Lappajärvellä
Varhain perjantaiaamulla ennen kello kuutta Lappajärvellä täysperävaunullisen ajoneuvoyhdistelmän peräkärry osui tien oikeassa laidassa ajaneeseen polkupyöräilijään.
Yhdistelmäajoneuvon kuljettaja oli kertomansa mukaan selannut kuormakirjojaan eikä ollut havainnut polkupyöräilijää.
Polkupyörällään matkassa ollut loukkaantui lievästi.
Mies ajeli humalassa Lappajärvellä
Lappajärven sivukylällä ajeli perjantaina yöllä 44 vuotias mieshenkilön henkilöautolla tukevassa humalassa.
Kuljettajan epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen.
Se on siinä + 37,2 astetta!
Kaikkien aikojen lämpöennätys rikottu: 37,2 astetta
Kaikkien aikojen korkein Suomessa mitattu lämpötila mitattiin torstaina Liperissä Pohjois-Karjalassa.
Aiempaa ennätystä piti hallussaan Turku, jossa mitattiin 35,9 astetta heinäkuussa vuonna 1914.
Tämän kesän aiempi lämpöennätys tehtiin eilen Lahdessa Launeen mittausasemalla, jossa lämpötila nousi 35,0 asteeseen.
Torstai on ollut poikkeuksellisen kuuma
Ilmatieteen laitoksen mukaan heinäkuusta on tulossa ehkä kaikkien aikojen kuumin kuukausi. Edellinen ennätys [...]
Auto ajoi kolmion takaa moottoripyörän eteen Alajärvellä
Alajärvellä, Kiventien ja Soinintien risteyksessä, eli niin sanotussa “Halpa-Hallin”-risteyksessä tapahtui henkilöauton ja moottoripyörän välinen kolari, jossa moottoripyörän kuljettaja loukkasi lievästi oikeaa kättään.
Alajärveläinen -69 syntynyt mieshenkilö ajoi moottoripyörällä
YKKÖSPESIS | Ankkurit väänsi väkisin 2-1 voiton Vaasasta!
Heinäkuun hellepäivän iltaottelu Kitrolla keräsi mukavasti katselijoita kannustamaan ja jännittämään Alajärven Ankkureiden ja Vaasan Mailan Ykköspesiksen “paikallisottelua”.
Kotiyleisölle ja kotijoukkueelle ilta oli tuskainen trhillerinäytelmä aina viimeisen Supervuoroparin vapauttavaan kotiutukseen saakka.
HUH HUH! Kesän lämpöennätys nyt +34,8!
Tämän kesän helle-ennätys rikottiin iltapäivällä Lahdessa Launeen mittausasemalla, jossa elohopea kipusi +34,8 Celsius asteen korkeuteen.
Varas kävi omakotitalossa Lappajärvellä
Tiistaina kello 17.00- 22.30 välisenä aikana on Lappajärvellä murtauduttu omakotitaloon.
Talosta oli anastettu ainakin kalastuvälineitä sekä kannettava tietokone.
Tapauksesta on toistaiseksi niukasti tietoa. Olivatko varkaat suomalaisia vai ulkomaalaisia?
Kaikki silminnäkijähavainnot ovat tarpeen!
Sää
Viikkogallup
Latautuu ...
Reittihaku
- (Kirjoita osoitteet esimerkin mukaan)
! Tapahtumamuistio !
- (Punaisella merkityt päivät sisältävät tapahtumia.) HEI!! ILMOITA NYT KAIKISTA TAPAHTUMISTA TOIMITUKSEEN!
Kesäkuu 2013 Ma Ti Ke To Pe La Su 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30
Maailmalla tapahtuu
- Huawei väläytti - Voisimme ostaa Nokian (Tekniikka&Talous)
- FT: Nokia kiinalaisille? Huawei voisi harkita ostoa (Iltalehti)
- FT: Kiinalainen Huawei voisi harkita Nokian ostoa (Turun Sanomat)
- Hallitus yrittää palauttaa uutislähetykset Kreikkaan (Ilta-Sanomat)
- Levy-yhtiö julkaisee yli 5 000 suomalaista albumia digitaalisesti (YLEX)
- Lesken kova syytös: Pankkikonsernin johto murhautti väärinkäytöksiä tutkineen miehen (Aamulehti)
- Perinteinen ohjelmistoviisaus ei päde pelialalla (Tietoviikko)
- Huawei-pomo kerskui sen “olevan avoin ostamaan Nokian” – kurssi kovaan nousuun (Mobiili.fi)
- Suomenruotsalaisten tappouhkauksista eduskuntakysely Ruotsissa (Verkkouutiset)
- FT: Huawei miettii Nokian ostoa, tavoitteena älypuhelinten markkinajohtajuus (Yle)
Hesari
Viikon Wacky
Siiri, Sigri ja Siri
Viim. artikkelit
-
- ”Het sitte” – Alajärven kaupunkikeskustan kehittämishanke sai huomattavan rahoituspäätöksen – toiminta välittömästi käyntiin!
- Alajärven kadut myllerryksen kohteeksi heinäkuusta syksyyn
- ARKADIANMÄELTÄ | Hongisto kysyy turvapaikan hakijoiden henkilöllisyyden varmentamisesta
- Merja Matkalla Moskovaan
- Kaara ja kumit kunnossa: Suuntaa huolettomasti autolomalle
- Rattijuoppo ajoi väkevässä 3,15 promillen humalassa Petarsaaressa
Arkistot
- kesäkuu 2013
- toukokuu 2013
- huhtikuu 2013
- maaliskuu 2013
- helmikuu 2013
- tammikuu 2013
- joulukuu 2012
- marraskuu 2012
- lokakuu 2012
- syyskuu 2012
- elokuu 2012
- heinäkuu 2012
- kesäkuu 2012
- toukokuu 2012
- huhtikuu 2012
- maaliskuu 2012
- helmikuu 2012
- tammikuu 2012
- joulukuu 2011
- marraskuu 2011
- lokakuu 2011
- syyskuu 2011
- elokuu 2011
- heinäkuu 2011
- kesäkuu 2011
- toukokuu 2011
- huhtikuu 2011
- maaliskuu 2011
- helmikuu 2011
- tammikuu 2011
- joulukuu 2010
- marraskuu 2010
- lokakuu 2010
- syyskuu 2010
- elokuu 2010
- heinäkuu 2010
- kesäkuu 2010
- toukokuu 2010
- huhtikuu 2010
- maaliskuu 2010
- helmikuu 2010
- tammikuu 2010
- joulukuu 2009
- marraskuu 2009
- lokakuu 2009
- syyskuu 2009
- elokuu 2009
- heinäkuu 2009







