SOINI
Jussi Paarvala
Soinin Palloseuran kesätoiminta on alkanut jälleen.
Innokkaat jalkapallon harrastajat ovat aloittanut valmistautumisen kesän peleihin ja jatkavat samalla taitojensa päättymätöntä harjoittelua, päämääränä viihtyminen sekä lajin että kavereiden kanssa.
Arkisto - huhtikuu, 2011
Kaikki pelaa – Soinin Palloseura myös!
Karhu liikkuu pihojen läheisyydessä Karstulassa!
Karhusta on tehty havaintoja erityisesti Soinintien ja Eräperän alueella pääsiäisestä lähtien, kertoo Karstulan-Kyyjärven riistanhoitopiirin toiminnanohjaaja Tero Lahtinen.
TS: Suomi on aseiden salakuljetuksen kauttakulkumaa
Salakuljettavatko itärekat kuormissaan aseita?
Poliisi epäilee, että Suomesta on muodostunut
VILLI-POHJOLA | Hurjaa menoa Pohjois-Pohjanmaalla!
Myöhään torstai-iltana tapeltiin Nivalassa Niittytiellä isolla joukolla aseinaan muun muassa teräaseita, sekä erilaisia astaloita, jollakin oli nähty myöskin ampuma-ase.
TomTom myy navigaattorien ajotietoja viranomaisille
Navigaattorivalmistaja TomTom on keksinyt oivan menetelmän kasvattaa kassavirtaa: ensin se valmistaa poliisien valvontakameroista varoittavia navigaattoreja, jotka opastavat autoilijoita hiljentämään vauhtia oikea-aikaisesti ja näin välttymään ylinopeussakoilta. Sitten se myy navigaattorien keräämiä nopeustietoja poliiseille, jotta nämä voisivat laittaa valvontakameroita paikkoihin, joissa kaahataan paljon.
Etelä-Pohjanmaan vuoden Nuori Yrittäjä palkinto Kuortaneelle
Kuortanelaisten veljesten Jyrki ja Kari Mäki-Mustapään isännöimä ja omistama Kuiortaneen Kaivin Oy palkittiin Etelä-Pohjanmaan vuoden Nuorina Yrittäjinä.
Kaatui moottoripyörällä menetti muistinsa?
Onnettomuus tapahtui keskiviikkona illalla Pirtinperäntiellä Multialla.
Rekkayhdistelmä kellahti kyljelleen Saarijärvellä
Onnettomuus sattui Kokkolantiellä kolmisen kilometriä Saarijärveltä Karstulan suuntaan noin puoli kolmen aikaan aamuyöllä.
Vuoden Valehtelija tulee Alajärvelle – Palotorin KEVÄTMARKKINOILLE!
Lauantaina (7.5.) järjestetään uudistetulla Alajärven Palotorilla kautta aikojen ensimmäiset Kevätmarkkinat.
Alajärven ikioma tori sykähtää eloon, jolle kaikki kynnelle kykenevät toivovat hyvää myötäistä myös jatkossa, ympärivuotista käyttöä ja jatkuvuutta.
BirdLife | Pesimärauha koskee kaikkia lintuja
Pesintä on käynnistynyt monilla vesilinnuilla ja varpuslinnuilla. BirdLife Suomi muistuttaa, että pesimäaikana kaikkien lajien häirintä tai tappaminen on kielletty, ellei tähän ole haettu ja myönnetty poikkeuslupaa.
Sää
Viikkogallup
Latautuu ...
Reittihaku
- (Kirjoita osoitteet esimerkin mukaan)
! Tapahtumamuistio !
- (Punaisella merkityt päivät sisältävät tapahtumia.) HEI!! ILMOITA NYT KAIKISTA TAPAHTUMISTA TOIMITUKSEEN!
Toukokuu 2013 Ma Ti Ke To Pe La Su 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31
Maailmalla tapahtuu
- Syöpähoitojono toi uhkasakon (Mediuutiset)
- Lähes sata kuollut, loukkaantuneita yli kaksisataa - Lähes sata kuollut Oklahoman tornadossa (Savon Sanomat)
- Yli 11 300 työtä vaille Pohjois-Karjalassa (Karjalainen)
- Voita Samsung Galaxy S4! (Muistutus) ([b] Androidsuomi.fi)
- Kansanedustaja IS:ssa: "Mikä kehitysvaihe on jäänyt elämässä väliin? - Gumball-letka poliisin vedossa Venäjälle (Savon Sanomat)
- Tornado osui viiteen kouluun - lapsia kaivetaan yhä raunioista (Iltalehti)
- Maito kiehui yli Toholammin meijerissä (Yle)
- Miten kone tunnistaa ihmisääniä? (A Propos)
- Vauvasurmista syytetty äiti mielentilatutkimukseen (MTV3)
- Nokia valmistelee jättinäytöistä puhelinta ensi vuodeksi (Arvopaperi)
Hesari
Viikon Wacky
Kosti, Konsta, Konstantin ja Conny
Viim. artikkelit
-
- Roskienpoltto riistäytyi metsäpaloksi Kauhavalla
- PESISJYTKY | Vimpelin Vedon Matias Rinta-aho Ankkureihin !
- Kytemään jäänyt tuhka sytytti maastopalon Kauhavalla
- Järvi-Pohjanmaan sivistystoimi avustaa Järviseudun Jäähalli Oy:tä 25 000 eurolla – koulut saavat vastineeksi suojaisaa jääaikaa
- Jorma Keijonen uudelleen Etelä-Pohjanmaan Matkailun hallitukseen
- JOPO-opiskelulla saatiin toivottuja tuloksia Alajärvellä
Arkistot
- toukokuu 2013
- huhtikuu 2013
- maaliskuu 2013
- helmikuu 2013
- tammikuu 2013
- joulukuu 2012
- marraskuu 2012
- lokakuu 2012
- syyskuu 2012
- elokuu 2012
- heinäkuu 2012
- kesäkuu 2012
- toukokuu 2012
- huhtikuu 2012
- maaliskuu 2012
- helmikuu 2012
- tammikuu 2012
- joulukuu 2011
- marraskuu 2011
- lokakuu 2011
- syyskuu 2011
- elokuu 2011
- heinäkuu 2011
- kesäkuu 2011
- toukokuu 2011
- huhtikuu 2011
- maaliskuu 2011
- helmikuu 2011
- tammikuu 2011
- joulukuu 2010
- marraskuu 2010
- lokakuu 2010
- syyskuu 2010
- elokuu 2010
- heinäkuu 2010
- kesäkuu 2010
- toukokuu 2010
- huhtikuu 2010
- maaliskuu 2010
- helmikuu 2010
- tammikuu 2010
- joulukuu 2009
- marraskuu 2009
- lokakuu 2009
- syyskuu 2009
- elokuu 2009
- heinäkuu 2009







