Jussi Paarvala
SOINI
Viime sunnuntaina vietettiin Kansanlähetyksen Talvipäiviä Soinin kirkossa.
Arkisto - helmikuu, 2012
Kansanlähetyksen Talvipäivää vietettiin Soinissa
POLIISI | Tavoitteena jälleen kolariton hiihtolomaliikenne
Liikkuva poliisi suorittaa kohdennettua liikenteen valvontaa hiihtolomaliikenteessä koko maan alueella 17. – 18.2. ja 25. – 26.2.2012.
Yli 300 sian kuljetus liikenneonnettomuudessa Evijärvellä
Liikenneonnettomuus sattui illalla ennen kello puoli yhdeksää kantatiellä 63 , lähellä Kortesjärventien ja Voltintien risteystä Evijärven ja Sauna-ahon välillä. Tie on suljettu ja liikenne ohjataan kiertotien kautta onnettomuuspaikan ohi.
Kansanedustaja Hongisto | Alajärven verotoimiston lakkauttamisesta kirjallinen kysely hallitukselle
Eduskunnan puhemiehelle osoittamassaan kirjallisessa kysymyksessä järvipohjalaisten ainut kansanedustaja Reijo Hongisto (ps) on erittäin huolissaan valtion peruspalvelujen katoamisesta pienemmiltä paikkakunnilta.
Valeaseella pelotellut ja uhkaillut otettiin kiinni!
Poliisi otti kiinni Jyväskylän Kolikkotiellä tiistaina iltapäivällä kello puoli kahden aikaan vaaralliseksi epäillyn etsintäkuulutetun mieshenkilön.
Tutkimus: Suomalaiset haluaisivat tavata ystäviään enemmän – Sosiaalinen media on vähentänyt vierailuja
Suomalaiset haluaisivat tavata ystäviään useammin. Tuoreen kyselytutkimuksen mukaan vierailut puolin ja toisin ovat vähentyneet, emmekä tapaa ystäviämme kasvokkain niin usein kuin ennen. Sosiaalinen media on vaikuttanut vahvasti kyläilykulttuurin muutokseen.
Alajärvi saa oman uimahallin – rakennusbudjetti valmis
Alajärven kaupunki pääse vihdoin viimein tuumasta toimeen uimahallihankkeessaan.
Rekka suistui tieltä ja kaatui ojaan Evijärvellä
Raskaanliikenteen ajoneuvoyhdistelmä suistui ojaan kantatiellä 68 Lappajärven ja Evijärven välillä maanantaina iltapäivällä noin kello puoli yhden aikaan.
Viikkogalluptulos | Yli puolet pettyneitä presidentti Halosen aikaan Suomessa!
Jpnews sivuston viime viikon mittainen lukijagallup tulos kertoo, selkeästi että virkansa jättämässä oleva presidentti Tarja Halonen ei ole ollut suomalaisten mieleen.
Urheilullinen lauantai Soinissa
Jussi Paarvala
SOINI
Lauantaina urheiltiin ja liikuttiin Soinissa usealla rintamalla. Oli Motti-Miljan hiihto, tyttöjen lentopalloturnaus ja junioreiden jääkiekkoturnaus.
Sää
Viikkogallup
Latautuu ...
Reittihaku
- (Kirjoita osoitteet esimerkin mukaan)
! Tapahtumamuistio !
- (Punaisella merkityt päivät sisältävät tapahtumia.) HEI!! ILMOITA NYT KAIKISTA TAPAHTUMISTA TOIMITUKSEEN!
Kesäkuu 2013 Ma Ti Ke To Pe La Su 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30
Maailmalla tapahtuu
- Bernanken puhe käänsi maailman pörssit miinukselle (Turun Sanomat)
- Ugandan vuoden pakolaisnainen kannustaa yrittäjyyteen (Turun Sanomat)
- Hukkuneiden määrä kasvoi viime vuodesta (Turun Sanomat)
- Karttakeskus Liikenneviraston tietojärjestelmäkonsultiksi (Tekniikka&Talous)
- Helikopteri putosi keskelle asutusta Yhdysvalloissa (Yle)
- Rakennuslupien kuutiomäärä kasvoi 40 prosenttia huhtikuussa (Rakennuslehti)
- Pörssit miinuksella Bernanken puheen jälkeen (Talouselämä)
- Poliisiylijohtaja Ylelle: Lisää urkintaoikeuksia kaipaa koko poliisilaitos, mutta erityisesti Supo (Talouselämä)
- Poliisi varoittaa Härmälässä liikkuvasta aggressiivisesta miehestä (Aamulehti)
- Tulevaisuus on täällä – auto parkkeeraa itse itsensä (MTV3)
Hesari
Viikon Wacky
Into ja Inga
Viim. artikkelit
-
- SUPERPESIS | Ankkurit kävivät hukuttautumassa Joensuussa 2-0
- Urheiluministeri | Alajärven Ankkurien pesäpallojaosto sai 24.000 tukieuroa päätoimisen junioripäällikön palkkaukseen!
- Valio keittiö | Herkullista juhannusta!
- KADOKSISSA | Erkki katosi Kokkolassa – poliisi pyytää havaintoja
- Alaikäisen traktorilla hurjastelu kummastuttaa!
- ”Het sitte” – Alajärven kaupunkikeskustan kehittämishanke sai huomattavan rahoituspäätöksen – toiminta välittömästi käyntiin!
Arkistot
- kesäkuu 2013
- toukokuu 2013
- huhtikuu 2013
- maaliskuu 2013
- helmikuu 2013
- tammikuu 2013
- joulukuu 2012
- marraskuu 2012
- lokakuu 2012
- syyskuu 2012
- elokuu 2012
- heinäkuu 2012
- kesäkuu 2012
- toukokuu 2012
- huhtikuu 2012
- maaliskuu 2012
- helmikuu 2012
- tammikuu 2012
- joulukuu 2011
- marraskuu 2011
- lokakuu 2011
- syyskuu 2011
- elokuu 2011
- heinäkuu 2011
- kesäkuu 2011
- toukokuu 2011
- huhtikuu 2011
- maaliskuu 2011
- helmikuu 2011
- tammikuu 2011
- joulukuu 2010
- marraskuu 2010
- lokakuu 2010
- syyskuu 2010
- elokuu 2010
- heinäkuu 2010
- kesäkuu 2010
- toukokuu 2010
- huhtikuu 2010
- maaliskuu 2010
- helmikuu 2010
- tammikuu 2010
- joulukuu 2009
- marraskuu 2009
- lokakuu 2009
- syyskuu 2009
- elokuu 2009
- heinäkuu 2009







