Tekoälyseminaari Tuurissa
Perjantai 19.4.2024 | Pilvi, Pälvi
Ähtärin lukio on noin 120 opiskelijan oppilaitos, joka vuodesta toiseen nousee STT:n tekemän kansallisen lukiovertailun kärkisijoille sekä maakunnallisesti että valtakunnan tasolla. Joulukuussa 2020 julkaistussa vertailussa Ähtäri oli jälleen Etelä-Pohjanmaan ykkönen pienten lukioiden sarjassa ja kansallisessa vertailussa sijalla 33 lähes 400 lukion joukossa. Sivistystoimenjohtaja Eija Kuoppa-aho...
TURNEE ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi – maa- ja metsätalousministeriö myönsi runsaan miljoonan euron rahoituksen tutkimusryhmälle ”Metsät turvemailla –ratkaisuja päästöjen hallintaan ja hiilinielujen kasvattamiseen (TURNEE)” –hanke sai maa- ja metsätalousministeriöltä enintään 1 170 400 euron kokonaisrahoituksen. TURNEE-tutkimushanke kuuluu maa- ja metsätalousministeriön ”Hiilestä kiinni” -tutkimus- ja innovaatio-ohjelmaan. Hankkeessa selvitetään uusien mittauksien...
S-Market_Soini_alkuvuosi2024
Alajärven Ankkureita edustava urheilijalahjakkuus Mikko Paavola voitti viime viikonlopulla Jyväskylän yleisurheilun halli SM-kisoista miesten seiväshypyssä hopeaa omalla uudella ennätystuloksellaan 555. Suomalaisittain hyvätasoisen kisan voitti Urho Kujanpää myös omalla ennätyksellään 566. Viime vuoden lopulla Mikko hyppäsi edellisen ennätyksensä Vaasan Mustasaaressa ja sen jälkeen on kilpaillut säästeliäästi....
Hoitovelka terveydenhuollossa tarkoittaa, että normaalien palveluaikojen puitteissa ei ole pystytty hoitamaan potilaita lakisääteisissä ajoissa. Tästä on syntynyt hoitovelkaa ja esimerkiksi hammas-lääkärijonossa hoitoa saadakseen joutuu jonottamaan jopa puoli vuotta. Tämä aiheuttaa sen, että perussairauksia sairastavan tilanne on saattanut muuttua vaikeammaksi juuri hammashoidon osalta. Korona-pandemian alussa laitettiin hammashoidon...
Viinimyymälä_aukiolo_22-23
Alajärven kaupungin tekninen toimi tiedottaa, että Alajärven kaupungissa on menossa yleiskaavoitus, jossa osayleiskaavalla ohjataan kaupungin tulevaisuuden kehityksen periaatteita vuoteen 2035 asti. Yleiskaava on kaupunkikeskuksen yleispiirteinen maankäytön suunnitelma. Sen tehtävänä on yhteiskunnan eri toimintojen, kuten asutuksen, palvelujen ja työpaikkojen sekä virkistysalueiden sijoittamisen yleispiirteinen ohjaaminen sekä...
Viruksen leviämistä ehkäisevistä toimista on huolehdittava kaikissa yleisölle avoimissa paikoissa! Tiistaina 23.2. kokoontunut Pohjanmaan koronakoordinaatioryhmä nosti esiin tartuntatautilain jo voimassa olevan pykälän toimista, joilla viruksen leviäminen tulee pyrkiä ehkäisemään myös yksityisen sektorin yleisölle avoimessa toiminnassa. Koronaviruksen tilannekuva on alueella edelleen melko heikko. Epidemian ilmaantuvuusluku...
-mainos-
LC-Virrat_kuvakisa2024
Maaliskuu lounas
-mainos-
Digi-terveysasema 281123
Pikasuutari_paikalla
- Mainos -
JKH-taksit

Sää

Jyväskylä
pilvinen
-4.4 ° C
-3.8 °
-4.8 °
71%
5.1kmh
100%
la
-4 °
su
-2 °
ma
-1 °
ti
1 °
ke
3 °
-mainos-