ALAVUS KAUPUNKI – rekrytointi
Perjantai 29.3.2024 | Jouni, Joni, Joonas, Joona, Jonne, Jonni
Aikamatka, joka lähtee liikkeelle 1920-luvulta päätyen 80-luvun musiikkiin. Puvustuksen ja laulujen kautta haetaan todellista ajankuvaa. Käsikirjoitus, Tarja Kultavuori                           Esitystä juontaa Seppo Koivisto Vimpelistä. Säestyksestä vastaa Marko Penninkangas Alajärveltä, solisteina Arja Tikkanen ja Tarja Kultavuori Alajärveltä sekä Jukka Paananen Karstulasta. Esitys nähdään kaksi kertaa Järviseudulla, Levijoen nuorisoseuralla Alajärvellä ja...
Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitokselta saamiemme alkutietojen perusteella kaksi teini-ikäistä nuorta joutui veden varaan Lappajärvellä tänään iltapäivällä. Pojat olivat olleet veneilemässä ja kykenivät ilmoittamaan vanhemmilleen tilanteestaan järvellä. Pelastuslaitoksen Lappajärven yksikkö sai hälytyksen pelastustehtävään hieman ilta kuuden jälkeen. Pelastuslaitoksen vesijetti saavutti pojat nopeasti ja hoiti ensivaiheen pelastamisen. Pojat nostettiin myöhemmin...
S-Market_Soini_alkuvuosi2024
Alajärven kaupungin hallintojohtajan tehtävien hoitaminen syksyn 2022 aikana. Alajärven kaupungin hallintojohtaja Nina Pärssinen lopettaa työnsä Alajärven kaupungin palveluksessa 30.9. lukien. Hän jää pitämään lomiaan 27.8. alkaen. Alajärven kaupungin hallintosihteeri Henna Matintupa toimii hallintojohtajan viransijaisena syksyn ajan. Maakunnallisen hyvinvointialueen muodostumisen johdosta Alajärven kaupunginorganisaatiorakenne tulee myös muuttumaan...
Lauantaina 3. syyskuuta rakennetaan Evijärven koulukeskuksen ympäristöön mittava Evijärvi tuottaa -näyttely ja järjestömarkkinat. Maksuttomassa tilaisuudessa on nähtävää ja koettavaa ihan jokaiselle ja myyntitorilta löytyy myös mukaan ostettavaa. Näytteilleasettajat ehtivät vielä varata paikan joko kunnan tai yrittäjien nettisivulta löytyvällä lomakkeella tai soittamalla Sanna Syrjälälle Evijärven kuntaan. Evijärvi...
Viinimyymälä_aukiolo_22-23
Vimpelin kunnanhallituksen päätöksiä kokouksesta 22.8. VIMPELIN KUNNAN ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2021 Kunnanjohtaja Kunnanhallitus päättää, että lautakuntien tulee toimittaa selvitys arviointikertomuksessa esitettyjen havaintojen johdosta viimeistään 26.10.2022 mennessä kunnanhallitukselle kunnanvaltuustoa varten tehtävää esitystä varten. Kunnanhallitus: Hyväksyttiin. LAUSUNTO YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON ORGANISOINNISTA / MUUTOKSET YMPÄRISTÖ-TERVEYDENHUOLLON YHTEISTOIMINTA-SOPIMUKSEEN Kunnanjohtaja Kunnanhallitus lausuntonaan ilmoittaa, että Vimpelin kunta voi hyväksyä omalta osaltaan yhteistoimintasopimusluonnokseen...
Vakava maantieliikenneonnettomuus sattui eilen tiistaina (23.8.) illalla kello kuuden jälkeen Keski-Pohjanmaalla Halsualla. Henkilöauton ja pakettiauton välisessä ns. nokkakolarissa menehtyi välittömästi onnettomuuspaikalle henkilöautolla matkassa ollut naishenkilö. Poliisin alustavien tietojen perusteella pakettiautoa kuljettanut mies on ajanut Lestijärven suunnasta Salmennevan kohdalla kohti Halsuaa ja törmännyt vastaan tulleeseen henkilöautoon....
-mainos-
Maaliskuu lounas
-mainos-
Digi-terveysasema 281123
Pikasuutari_paikalla
- Mainos -
JKH-taksit

Sää

Jyväskylä
taivas on selkeä
1.1 ° C
3.2 °
1.1 °
87%
1.5kmh
0%
la
3 °
su
3 °
ma
4 °
ti
-0 °
ke
-3 °
-mainos-