Tekoälyseminaari Tuurissa
Perjantai 19.4.2024 | Pilvi, Pälvi
Pentti Hautala Alavus/Töysä Pinta-alaltaan suuren itänaapurimme aloittama sota Ukrainan valloittamiseksi ja alistamiseksi valtaansa, on saanut monenlaisia ajatuksia ja toimenpiteitä meissä suomalaisissakin. Halukkuuden lisäsääntyminen Natoa kohtaan sekä ukrainalaisten avustaminen ovat hyviä ja näkyviä esimerkkejä tästä. Mutta paljon muutakin aktiviisuutta on lähtenyt viriämään. Yhden tällaisen sain kokea henkilökohtaisesti, kun...
Uudella M-talolla järjestetään tiistaina 12.4. klo 9–15 maksutonYhdessä sun puolella – Mielen terveydeksi -tapahtuma. Tapahtuman juontavat Duudsoneista tutut Hannu-Pekka ”HP” Parviainen ja Jarno ”Jarppi” Leppälä. Ihmisläheinen tapahtuma tuo yhteen aitoja kohtaamisia ja esimerkkejä elävästä elämästä. Duudsonien luennon lisäksi tapahtumassa kuullaan kokemusasiantuntijoiden puheenvuoroja. Päivän aikana omaa toimintaansa esittelevät sairaanhoitopiirin lisäksi...
S-Market_Soini_alkuvuosi2024
Nimensä mukaisesti Järvi-Pohjanmaan kansalaisopiston Mallipiirustus- ja maalaus -kurssilla harjoiteltiin mallista piirtämistä ja maalaamista. Näyttely on koottu lukuvuoden aikana syntyneistä teoksista, joiden aiheena on ihminen. Osassa lähtökohtana on ollut elävä malli, osassa apuna on käytetty kuvaa. ”Harrastajien toive elävästä mallista toteutui vihdoin. Se on ollut innostavaa ja...
Alajärven kaupunginvaltuuston päätöksiä kokouksesta 28.3. ALAJÄRVEN UUSIEN NUORISOTILOJEN KALUSTEHANKINNOISTA AIHEUTUVA LISÄMÄÄRÄRAHA Sivistyslautakunta esittää kaupunginhallitukselle/-valtuustolle, että Alajärven kaupungin vuoden 2022 talousarvioon varataan 45 000 euron määräraha nuorisopalveluiden uusien nuorisotilojen kalustehankintoihin. Hyväksyttiin. Kunnanjohtajan esitys Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että Alajärven kaupungin vuoden 2022 talousarvioon varataan 45 000 euron määräraha nuorisopal- veluiden uusien nuorisotilojen kalustehankintoihin. Hyväksyttiin. LAPPAJÄRVEN...
Viinimyymälä_aukiolo_22-23
Koko Suomen mittakaavassa sairaalahoidossa on enemmän koronapotilaita kuin koskaan aiemmin, yli 1000 henkeä. Myös Etelä-Pohjanmaalla sairaalakuormitus jatkuu korkeana, etenkin terveyskeskusten vuodeosastoilla. Myös tehohoidon tarve on rauhallisemman ajan jälkeen noussut selkeästi. Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin alueella todettiin menneellä viikolla terveydenhuollon pcr-testillä yhteensä 1117 koronatartuntaa. Varmennettujen tartuntojen kokonaismäärä on...
Vimpelin kunnanhallituksen päätöksiä kokouksesta 28.3. MÄÄRÄRAHA-ALITUKSET / YLITYKSET / KESKUSVAALILAUTAKUNTA, TARKASTUSLAUTAKUNTA, KUNNANHALLITUS, VAPAA-AIKA- JA KULTTUURILAUTAKUNTA, VEROTULOT, VALTIONOSUUDET, RAHOITUSKULUT/-TUOTOT, POISTOT Kunnanjohtan esitys: Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle keskusvaalilautakunnan, tarkas-tuslautakunnan, kunnanhallituksen ja vapaa-aikalautakunnan alaisen toimin-nan sekä verotulojen, valtionosuuden, rahoituksen ja poistojen talousarvio-vuoden 2021 käyttötalousosan menojen / tulojen ylitykset ja alitukset hyväk-syttäväksi. Päätösesitys...
-mainos-
LC-Virrat_kuvakisa2024
Maaliskuu lounas
-mainos-
Digi-terveysasema 281123
Pikasuutari_paikalla
- Mainos -
JKH-taksit

Sää

Jyväskylä
hajanaisia pilviä
-2 ° C
-1.8 °
-2.3 °
61%
5.7kmh
75%
la
-4 °
su
-1 °
ma
-1 °
ti
-1 °
ke
2 °
-mainos-