
Rokulien päälava sijaitsee Kauppakadun läntisessä osassa markkinabasaarin päässä. (Kuva: K-Media/kuvapalvelu)
TERVEMENOA ROKULEILLE!
Perinteinen Rokulipäivien markkinamyyjien ostosbasaari avautuu kello yhdeksältä aamulla aivan kaupungin ydinkeskustassa Kauppakadulla ja Keskuskadulla. Samoihin aikoihin rokulioviaan availevat myöskin lukuisat keskustan isot ja pienemmät erikoisliikkeet. Luonnollisesti mukana ovat tutut kotimaiset alajärveläiset market kauppaliikkeet omine rokulitarjouksineen. Alajärven ikioma Palotori on nyt ensimmäistä kertaa uuden tulemisensa historiassa monimuotoisessa alajärveläisten eri toimijoiden ja markkinamyyjien käytössä. Ennakkotietojen mukaan joka ainut markkinaruutu on käytössä eli Palotorilla on “tupa täynnä”.
Säpinää ei siis tule tänäkään vuonna markkinoilta puuttumaan. Näkyvissä on myöskin, että ilman haltijatkin suosivat rokulijärjestäjiä komeilla aurinkoisilla heinäkuun poutapäivillä.
Runsaa ohjelmatarjonna avaa virallisesti kello 11 Rokulipäivien 2011 pääpuhujaksi suostunut sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko. Rokuli- ja markkinaemäntänä toimii Miss Suomi Noora Hautakangas. Hän juontaa ja haastattelee eri tapahtumissa perjantaina ja lauantaina.