ALAVUS KAUPUNKI – rekrytointi
Torstai 28.3.2024 | Armas
Lajiensuojelusopimukseen liittyvä päätös siirtyy yhtiöstä riippumattomista syistä. Neuvotteluja eri osapuolten kanssa jatketaan asiassa. Ähtärin eläinpuistossa asuvan kahden isopandan Lumin ja Pyryn jatkosta tehdään päätös lähikuukausina. Eläinpuiston hallitus odottaa eri osapuolten lopullista kannanottoa. Suomalainen virkatyöryhmä selvittää edelleen pandojen tilannetta. Työryhmässä on edustajia maa- ja metsätalousministeriöstä, valtiovarainministeriöstä ja...
Osalla ehdokkaista vaalikampanjointi pärähti kunnolla käyntiin tammikuun puolivälissä. Edessä onkin hyvin mielenkiintoiset ajat politiikkaa seuraaville. On useasti kysytty, millä äänimäärällä voi päästä eduskuntaan. Tässäpä hieman valaistusta. Ensimmäisenä puolueen saama kokonaisäänimäärä vaalipiiristä ratkaisee montako edustajaa puolue saa suhteellisessa vaalissa. Harri Seppälää eduskuntaan ajava vaikutusvaltainen tiimi, onkin miettinyt...
S-Market_Soini_alkuvuosi2024
Alavuden kaupunginhallituksen päätöksiä kokouksesta 27.2.2023  Etelä-Pohjanmaan maakuntakaavaluonnokseen 2050 annettiin eräitä huomioita. Kaavamerkintöihin esitetään täydennettäväksi joitakin puuttuvia merkintöjä. Muita esityksiä ovat Vt18 liikenneturvallisuuden kehittäminen edelleen, kevyen liikenteen väylän lisääminen Tuurin ja Alavuden Aseman välille, esitykset virkistyksen ja matkailun vyöhykkeen laajentamiseen Alavuden alueelle, sekä Ähtäri-Alavus-Seinäjoki kehittämisvyöhykkeen...
Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri tekemässä ylijäämäisen tuloksen, kunnille tulossa miljoonien palautukset. Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin tilikausi 2022 on toteutumassa ennustettua parempana. Tulos näyttää tällä hetkellä noin 650 000 euroa ylijäämäiseltä. - Kaiken kaikkiaan tuottoja kertyi loppuvuoden aikana ennustetta paremmin. Lisäksi kulut toteutuivat ennakoitua pienempinä, summaa sairaanhoitopiirin vt. talousjohtajana toiminut Heli Hämeenniemi. Hämeenniemi...
Viinimyymälä_aukiolo_22-23
Taidekeskus Harrin kesä 2023 alkaa pääsiäisen jälkeen Lakeudenportin kansalaisopiston kevätnäyttelyllä. Paikallisten kädentaitajien töissä ovat edustettuina mitä moninaisimmat tekniikat ja materiaalit ompelutöistä kudontaan, keramiikasta pitseihin, lasitöistä entisöityihin huonekaluihin, unohtamatta valokuvaustaidetta ja maalaamista niin kankaalle kuin posliinille. Toukokuussa espoolais-turkulaisen installaatiotaiteilijan Juha Allan Ekholmin Botanical Garden eli suomennettuna Kasvitieteellinen...
Teknisen lautakunnan päätöksiä kokouksesta 21.2. Teknisen lautakunnan määrärahamuutokset vuodelta 2022 Tekninen johtaja Martti Ranta Kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle esitetään seuraavia mää­rä­ra­ha­muu­tok­sia, joiden toteutuma poikkeaa vuoden 2022 talousarvioon nähden +/-  5% mut­ta kuitenkin vähintään +/- 10 000 euroa. Kuntatekniikan hallinnon toimintakulut eivät vaadi uutta hyväksyntää ollen budjetin mukaisia, mutta...
-mainos-
Maaliskuu lounas
-mainos-
Digi-terveysasema 281123
Pikasuutari_paikalla
- Mainos -
JKH-taksit

Sää

Jyväskylä
taivas on selkeä
3.2 ° C
3.2 °
3.2 °
75%
2.1kmh
0%
pe
4 °
la
2 °
su
4 °
ma
1 °
ti
-0 °
-mainos-