ALAVUDEN KAUPUNKI  valokuvakilpailu
Tiistai 16.4.2024 | Jalo, Patrik
Alavuden kaupunginhallituksen päätöksiä 5.2.2024 Kaupunginhallitus käsitteli vuokrasopimusta kaupungin toimitiloista ja sote-keskusta palvelevista parkkipaikoista vuodesta 2026 alkaen, ja palautti asian valmisteluun muutoksia varten. Kaupunginhallitus kävi läpi hallintosäännön päivitystä ja siihen liittyviä muutostarpeita. Hallintosäännön uudistusta on valmistelu eri hallintokunnissa, ja päivitetty hallintosääntö tuodaan myöhemmin erikseen päätettäväksi. Kaupunginhallitus päätti olla...
Keskustan kansanedustaja Anne Kalmari on huolissaan Maanmittauslaitoksen käynnissä olevasta toimipiste-selvityksestä. Selvityksen on määrä valmistua helmikuun loppuun mennessä. Erityisesti uhattuna arvellaan olevan pienempien paikkakuntien Alajärven, Huittisten, Iisalmen, Ikaalisten, Kemijärven, Kuusamon, Lohjan, Nurmeksen, Närpiön, Porvoon, Saarijärven, Salon, Savonlinnan, Tornion ja Ylivieskan toimipisteet. - Yhteydenottoja on tullut eri puolilta...
S-Market_Soini_alkuvuosi2024
Suomessa on runsaasti venäläisomisteisia kiinteistöjä, joita on hankittu muun muassa 2000-luvun alkupuolella. Monet niistä ovat maanpuolustuksen kannalta kriittisissä paikoissa kuten esimerkiksi Puolustusvoimien varikkojen läheisyydessä. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikaisen mielestä on erittäin huolestuttavaa, että venäläiset ovat ostaneet jo vuosien ajan kiinteistöjä maa-, ilma- ja merivoimien tukikohtien...
Kokoomusedustajat Karoliina Partanen, Marko Kilpi ja Markku Eestilä ovat jättäneet kirjallisen kysymyksen pelastajakoulutuksen järjestämisestä.   ”Suomen valtion talous on pahasti alijäämäinen ja Petteri Orpon hallitus pyrkii tasapainottamaan julkista taloutta hallituskauden aikana useilla miljardeilla euroilla. Säästökohteita haetaan lähes jokaiselta yhteiskunnan sektorilta ja yhteiskunnan toimintoja tehostetaan”, Partanen sanoo.     ”Samaan...
Viinimyymälä_aukiolo_22-23
Etelä-Pohjanmaan aluehallitus on 5.2.2024 kokouksessaan hyväksynyt esitetyn mukaisesti hyvinvointialueen henkilöstöön kohdistuvat säästötoimenpiteet. Yksi toimenpiteistä on vuoden 2024 aikana toteutuvat lomautukset, jotka painottuvat hallinto-, asiantuntija- ja tukitehtäviin sekä kiireettömään, ajanvaraukselliseen toimintaan. Lomautuksen kesto on henkilöstöryhmästä riippuen joko 14, 7 tai 3 päivää. Lomautukset toteutetaan potilas-, asiakas- ja...
Soinin ensimmäinen sivistys- ja hyvinvointilautakunnan kokous oli 31.1.2024 nuorisotiloissa. Kokouksen pääteemana oli vuoden 2024 avustusten jakaminen. Nuorisotoimen avustuksia haettiin yhteensä 3 500 euroa, mutta talousarvioon oli merkitty 3 000 euron avustussumma, mikä jaettiin kokonaisuudessaan. Liikuntatoimeen avustusrahaa oli varattuna 13 000 euroa, mutta hakemuksia tuli...
-mainos-
LC-Virrat_kuvakisa2024
Maaliskuu lounas
-mainos-
Digi-terveysasema 281123
Pikasuutari_paikalla
- Mainos -
JKH-taksit

Sää

Jyväskylä
pilvinen
5.2 ° C
5.2 °
5.2 °
70%
4.6kmh
100%
ke
-1 °
to
-0 °
pe
-0 °
la
-4 °
su
1 °
-mainos-