Jannekaisanlahti
Soinin luonto-jaerämessut19
Keskiviikko 24.4.2019 | Pertti, Albert, Altti
Suomenselän Karting ry on pyytänyt kunnalta raha-avustusta Töysän rata-alueen ja ympäristön parannustoimiin.  Kunnan tekniselle lautakunnalle tehty avustusanomus ei lautakunnan mielestä kuulu sen toimialaan, eikä avustuksiin ole näin ollen varattu määrärahoja. Töysän kunnan tekninen lautakunta kehottaakin kartingrata-autoilua harrastavien kääntymään EU:n rakennerahaston puoleen, koska siltä saattaisi saada...
Ykköspesiksestä nousua miesten Superpesikseen havittelevat Jyväskylän Kiri ja satakuntalainen Kankaanpään Maila kohtasivat keskiviikkona pesäpallon supersarjan ensimmäisessä karsintaottelussa. Koitoksen voitti ja ensimmäisen kiinnityksen noususta ottivat jyväskyläläiset nimiinsä niukasti jaksoin 2–0 (4-3,7-6). Kiri ja Kankaanpää kohtaavat seuraavan kerran lauantaina Kankaanpäässä. Paikka supersarjasta irtoaa kolmella voitolla.
Jyväskylän Kiri ja Kankaanpään Mailan ykkösen miehet aloittavat keskiviikkona oman taistelunsa kolmesta voitosta. Palkintona voitoista joukkueelle ja seuralle on nousu pesäpallon supersarjaan  kaudeksi 2010. Jos kummankin joukkueen kuluvan kauden tavoitteena on ollut nousu Superiin, tietää se että ilman äärettömän kovaa taistelua ei kentiltä kotiin lähdetä. Kuka...
Vuosittain järjestettävät ja Suomen Ladun organisoimat erävaelluksen Suomen mestaruuskilpailut alkavat tämän vuoden osalta torstaina Reisjärven Petäjänmäellä. Tarkoituksena on vaeltaa kohtuullisen tiukka reitti ja osoittaa osaamista erätaidoissa ja luonnontuntemuksessa matkan varrella. Kilpailijat starttaavat torstaina puoliltapäivin ja saapuvat maaliin sunnuntaina. Matkaa reitille kertyy pisimmillään 130 kilometriä. Jo neljättäkymmenettä kertaa...
Perustavan_tuki_200219
Jyväskylän Valon naiset nousivat Superpesikseen. Nousu varmistui sunnuntaina, kun Valo voitti Kouvolan vieraskentällä. Ottelu päättyi jyväskyläläisten 2-0-voittoon. Valo otti näin superpesispaikan itselleen otteluvoitoin 2-1. Jyväskylän Kirin naisjoukkue vahvalla esityksellä loppuotteluun Lapuan Virkiää vastaan Jyväskyläläiset kuittasivat yhdeksännen peräkkäisen finaalipaikan kolmella peräkkäisvoitolla välierissä Porin Pesäkarhusta, yhden ottelun mennessä porilaisille. Taistelu tämänvuotisesta...
rivitalo_Lauttonen_4-19
-mainos-
Suomi-Japaninäyttelyennakko
tuurin pyörä_0319
-mainos-
Kuusiolinna 328x_150319
- Mainos -
parturiSeppo2
YleismainosFK_325x

Sää

Jyväskylä
taivas on selkeä
15.2 ° C
15.6 °
15 °
33%
3.1kmh
0%
to
17 °
pe
17 °
la
19 °
su
7 °
ma
14 °
-mainos-
Huoltopiste Esa Linna1_121018
Poliisi_korttikampanja