kruunuhäät2019
Keskiviikko 26.6.2019 | Jorma, Jarmo, Jarkko, Jarno, Jere, Jeremias
Italialaisen Prima Industrie S.p.A omistama Finn-Power Oy jatkaa lomautuksia Kauhavalla myös ensi vuonna. Yhtiössä aloitettiin tällä viikolla uudet yt-neuvottelut, joilla tähdätään nykyisten sopeuttamistoimien jatkamiseen myös vuoden 2010 ensimmäisen puoliskon aikana. Yhtiön johdon tarkoituksena on jatkaa nykyisiä sopeuttamiskeinoja. Uusia irtisanomisia ei ole suunnitelmissa. Lomautettuna on tällä hetkellä lähes...
Kauppaketju Lidl laskee elintarvikkeiden hinnat jo torstaina, vaikka arvonlisäveroale tulee voimaan 1. lokakuuta, kertoo Kauppalehti. Lidlin toimitusjohtaja Antti Tiitola sanoi lehdelle, että uudet hinnat pyöristetään alaspäin. Muut kaupparyhmät siirtyvät uusiin hintoihin veronalennuspäivänä. S- ja K-ryhmä ottavat käyttöön kaksoishintalaput, joista voi todeta hinnan ennen veroalea ja veroalen jälkeen. Elintarvikkeiden...
AA-HyTa_270619
Hirvijahdit alkavat ympäri Suomen jälleen tulevana lauantaina. Jahdit jatkuvat ensimmäistä kertaa vuoden loppuun saakka. Moni hirviseurue eteläisessä Suomessa aloittaa kuitenkin metsästyksen perinteisesti vasta lokakuun ensimmäisenä tai toisena viikonloppuna. Koko maassa hirvijahdissa käy noin 120 000 metsästäjää. Riistanhoitopiirit ovat myöntäneet syksyn hirvenmetsästykseen hieman yli 53 300 pyyntilupaa, mikä on vajaa viidennes...
Kauhajoen koulusurmista on kulunut tänään tasan vuosi. Tragedian vuosipäivää muistetaan Kauhajoen kirkossa illalla. Ammuskelussa kuoli kymmenen Seinäjoen ammattikorkeakoulun restonomiopiskelijaa ja heidän opettajansa. Ampuja surmasi lopuksi itsensä. Ammattikorkeakoulun opiskelijat ja henkilökunta viettävät vuosipäivää omassa tilaisuudessa. Kauhajoen ammattikorkeakoulussa koulutyöt päästiin aloittamaan melko pian tapahtuman jälkeen, vaikka koulun korjaukset kestivät viitisen kuukautta. Alueella...
kategoriainfo1
Alajärven kaupunginvaltuusto kokousti eilen poikkeuksellisesti poikkeuksellisen pitkän iltapuhteen entisen Lehtimäen kunnan entisessä valtuustosalissa. Talossa jonka modernien tilojen vajaatoiminnan tehostamiseksi Alajärven kaupunki on juuri perustanut mm. erityistyöryhmän. Lähes koko pitkä ilta pähkäiltiin, enemmän ja vähemmän kiihkein äänenpainoin Heraskriivarinkydön asemakaava-alueesta, sekä siihen välillisesti ja oleellisesti liittyvästä Alajärventien...
rivitalo_Lauttonen_4-19
-mainos-
-mainos-
Kuusiolinna 328x_150319
puhdastabetonia 328x
- Mainos -
parturiSeppo2
YleismainosFK_325x

Sää

Jyväskylä
hajanaisia pilviä
13.6 ° C
14 °
13 °
82%
2.1kmh
75%
to
13 °
pe
14 °
la
18 °
su
18 °
ma
21 °
-mainos-
Huoltopiste Esa Linna1_121018
Ilmianna_rattijuoppo