visitähtäri2019
Maanantai 16.9.2019 | Hilla, Hellevi, Hille, Hillevi
Ähtärissä kaksi autoa suistui ojaan lähes samassa paikassa ja samaan aikaan  sunnuntai-iltapäivänä. Päivystävän palomestarin mukaan autot suistuivat tieltä noin viiden minuutin välein ja päätyivät ojaan vain sadan metrin päähän toisistaan. Ulosajoissa loukkaantui kolme ihmistä, mutta heidän vammansa ovat lieviä. Edellämainittu tapaus ei ollut varmaankaan ainut Suomenselän seutuvilla. Toimituksen...
Alajärvellä Kyyjärventiellä (vt 16) ajoi sunnuntaina puolenpäivän aikaan kolme autoa peräkkäin kohti Kyyjärveä. Etummaisena ajanut oli kääntymässä risteyksessä oikealle. Perässä ajanut oli hiljentanut nopeuttaan, mutta sen perässä ajaneen auton kuljettaja ei huomannut hidastaneita autoja tarpeeksi ajoissa, eikä ehtinyt jarruttaa vaan törmäsi edellään ajaneen perään. Vain...
Perustavan_tuki_200219
Paikallinen hirviseurue oli metsästyksessä sunnuntai aamupäivällä Koipikankaantiellä, Ahtaanvuoren alueella Keuruun Pihlajavedellä. Passipaikkaan saapui kaksi hirveä, jotka ylittivät tien. Toista hirveä ammuttiin tien ylityksen jälkeen, mutta hirvi palasi takaisin tulosuuntaansa ylittäen toistamiseen saman tien. Tämän jälkeen samaa hirveä ammuttiin toisen metsästäjän toimesta uudelleen hirvitornista. Tämä laukaus meni...
Lauantaina hieman ennen ilta yhdeksää Lapualla, Huhtalantiellä virolaisen miehen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen, sillä mies puhalsi poliisin alkometriin lukeman, joka ylittää törkeän rattijuopumuksen rajan. Kuljettaja määrättiin väliaiakaiseen ajokieltoon ja ajokortti otettiin poliisin haltuun.
kategoriainfo2
Kaustiselta kotoisin oleva mies menetti h-auton hallinnan Alajärvellä Sairaalatiellä lauantaina ilta kahdeksan aikoihin. Auto oli lähtenyt luisuun ja ajautunut kulkusuunnaassaan vasemmalle ojaan. Ennen ojaan päätymistä auton oikea kylki oli osunut puuhun. Auton kuljettaja loukkaantui rytäkässä ja hänet kiidätettiin ambulanssilla hoidettavaksi Seinäjoen keskussairaalaan. Kyydissä ollut matkustaja selvisi vammoitta....
-mainos-
-mainos-
Kuusiolinna 328x_150319
- Mainos -
parturiSeppo2
YleismainosFK_325x

Sää

Jyväskylä
pieni sade
7.1 ° C
7.2 °
7 °
93%
3.6kmh
75%
ti
7 °
ke
4 °
to
7 °
pe
8 °
la
5 °
-mainos-
Huoltopiste Esa Linna1_121018
Poliisi_korttikampanja