ALAVUDEN KAUPUNKI  valokuvakilpailu
Perjantai 19.4.2024 | Pilvi, Pälvi
Soinin kunnanhallitus päätti kokouksessaan 15.2.2021 seuraavasti:   Valtionosuuspäätös 2021 Kunnanhallitus merkitsi tiedokseen todellisen valtionosuuden määrän, joka on 8 041 480. Määrä on 8520 e pienempi kuin talousarviossa. Kunnanhallitus tyytyy valtionosuuspäätökseen. Etelä-Pohjanmaan seutukaupunkien työllisyyden kuntakokeiluhanke Soinin kunta on mukana Etelä-Pohjanmaan seutukaupunkien työllisyyden kuntakokeiluhankkeessa. Kuntakokeilun tehtävänä on yhteen sovittaa valtion ja...
Alavuden kaupunginhallituksen päätöksiä 15.2.2021 Hemmingin alueen asemakaavaa päätettiin ryhtyä laajentamaan. Kyseessä on Aseman puuterminaalin kunnostus, jota on edistetty yhteistyössä jo vuosia. Puunkuljetusliikenne on lisääntynyt merkittävästi, mikä on koettu häiritseväksi asemanseudun asukkaille. Nyt kunnostustyölle on osoitettu rahoitusta. Kaupungin omistamalle Toppilan alueelle Tuurin ja Alavuden välille päätettiin...
S-Market_Soini_alkuvuosi2024
Ähtärin varhaiskasvatuksen hankkeella kehitetään päiväkotien toimintakulttuuria Ähtärin varhaiskasvatuksessa on käynnistetty vuoden 2021 alussa hanke, jolla vahvistetaan lasten oppimista ja hyvinvointia. Hanke toteutetaan Opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämän erityisavustuksen turvin. Avustuksella on palkattu kaksi uutta määräaikaista työntekijää Ähtärin kolmen päiväkodin käyttöön vuodeksi 2021. Lisäresurssien myötä Ähtärin varhaiskasvatuksen toimintakulttuuria...
Tilannetietoa Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin COVID-19-tilanteesta Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä todettiin viikonloppuna pe-su 12. - 14.2.2021 kuusitoista uutta koronavirustartuntaa, jotka aiheuttivat isoja joukkoaltistumisia. Tartuntojen kokonaismäärä sairaanhoitopiirissä on 566.  Viimeisen kahden viikon aikana on todettu yhteensä 42 tartuntaa, alueen ilmaantuvuus on 21,8/100 000 asukasta. Etelä-Pohjanmaalta on toistaiseksi löytynyt neljä koronaviruksen...
Viinimyymälä_aukiolo_22-23
Kevan tuoreen arvion mukaan joka kolmas kuntien työntekijöistä eläköityy kymmenen vuoden aikana. Kuntia kohtaa laaja eläköitymisaalto. Etenkin pienissä kunnissa suhteellinen osuus on suuri. Kuntaliitto pelkää eläköitymisaallon johtavan palveluiden keskittymiseen isoihin kaupunkeihin. Muun muassa Lapin sairaanhoitopiirin johtaja herättää keskustelua siitä, voidaanko joitain töitä automatisoida tai...
Kyyjärven, Karstulan, Kannonkosken ja Kivijärven kunnanhallitukset esittävät kunnanvaltuustolle kuntien yhdistymisestä uudeksi Suomenselän kunnaksi 1.1.2022 alkaen Kyyjärvellä ja Karstulassa kunnanhallitukset päättivät yksimielisesti esittää valtuustoille, että ne hyväksyvät ehdotuksen liittymisestä uuteen Suomenselän kuntaan Kannonkoskella ja Kivijärvellä neljän kunnan yhdistämisestä naapurikuntien kanssa yhdeksi ja samaksi jouduttiin äänestämään. Molemissa keskisuomalaisessa kunnanhallituksessa...
-mainos-
LC-Virrat_kuvakisa2024
Maaliskuu lounas
-mainos-
Digi-terveysasema 281123
Pikasuutari_paikalla
- Mainos -
JKH-taksit

Sää

Jyväskylä
taivas on selkeä
-5.6 ° C
-4.5 °
-6.5 °
79%
0.5kmh
0%
la
-4 °
su
0 °
ma
-1 °
ti
0 °
ke
2 °
-mainos-