Rattijuopot suistuivat tieltä ulos henkilöautoilla lauantaina yöllä noin kello yhden aika Alavudella ja Seinäjoella varhain aamulla kello viiden aikoihin.
Puolalaisen ajoneuvoyhdistelmän kuljettaja menehtyi valtatien 8 ja valtatien 19 risteyksessä vähän ennen kello yhtä torstaiyönä Ala-Jepualla Uusikaarlepyyssä sattuneessa ulosajossa .
Nivalalainen vuonna 1992 syntynyt mies loukkaantui sunnuntaina iltapäivällä menetettyään moottorikelkan hallinnan moottorikelkkauralla Sievin Isojuurikkajärven maastossa.
Suomen talviliikenne on aina erityisen haastavaa kuljettajalle kuin kuljettajalle
Suurin turvallisuusriski itselleen ja kyydittäville ovat alle 36-vuotiaat kuljettajat yöllä. Naisten ei puolestaan pitäisi lähteä ohittamaan rekkaa suoralla tiellä.
Maanantaina puolenpäivän jälkeen oli kaivinkone matkalla Lappajärven suunnasta Itäkyläntietä tarkoituksenaan kääntyä vasemmalle johtavaan liittymään.