Äitienpäivänä 12.5 alkaa valtakunnallinen Helppo liikkua -viikko, jonka aikana kiinnitetään erityistä huomiota ympäristömme helppoihin sekä hankaliin paikkoihin ja pyritään yhteisvoimin raivaamaan siellä esiintyvät esteet.
Helppo liikkuminen on tärkeää niin lastenvaunujen, painavien kassien ja matkalaukkujen tai vaikkapa rollaattorin kanssa liikkuville. Jossain elämänsä vaiheessa jokainen meistä hyötyy esteettömyydestä ja liikkumisen helppoudesta.
Kyyjärvi-viikkoa vietetään tänä kesänä 16.-22.7. eri oheistapahtumissa ja perinteisesti loppuviikon huipennuksena lauantaina pidettävillä Kyyjärven Markkinoilla.
Tiivistempoisessa paikallisderbyssä kohtaavat Alajärven ja Vimpelin miesten Superpesisjoukkueet lyhyen aikavälin sisällä kaksi eri kertaa molempien kotikentällä.
Tällä viikolla vietetään kansallista Tietoturvaviikkoa ja huomenna tiistaina 7.2.2012 yhdeksättä Tietoturvapäivää. Tällä kertaa viikon teemana on Connecting Generations, joka kannustaa pohtimaan lasten ja aikuisten välisen vuorovaikutuksen merkitystä lasten nettiturvallisuuden edistämisessä. Lisäksi teema muistuttaa siitä, että myös vanhemmat, opettajat ja isovanhemmat voivat oppia lapsilta ja nuorilta netin käytöstä.
Terveellistä energiaa ulkoiluun. (katso reseptit !!)
Kotoinen arkiruoka maistuu koululaisille. Muista myös riittävästi energiaa antavat välipalat; jogurtit, rahkat ja marjakeitot!  Isommat koululaiset kokkaavat itsekin hiihtoloman herkut näillä ohjeilla.