Jouko Siirilä/jpnews.fi

Alavuden kirkossa vietettiin sunnuntaina, kynttilänpäivänä tavallista juhlavampi messu, joka televisioitiin yhteisvastuukeräyksen alkamisen merkiksi suorana TV1:ssä. Saarnan piti piispa Simo Peura. Televisiointiin valmistauduttiin puoli vuotta.

Kirkon Ulkomaanavun hallinnoiman yhteisvastuukeräyksen aloitusjumalanpalvelus televisioidaan perinteisesti keräystä vuorollaan suojelevan piispan hiippakunnasta suorana lähetyksenä Ylen ykköskanavalla. Tänä vuonna arpa lankesi Alavudelle.

– Yhteisvastuukeräyksen esimies on aina joku Suomen kirkon piispoista, tänä vuonna Lapuan hiippakunnan piispa Simo Peura. Yhteisvastuukeräyksen televisiojumalanpalveluksen pitopaikasta päätettiin näin ollen Lapuan hiippakunnassa, sanoo Alavuden kirkkoherra Jussi Peräaho.

Alavuden kirkko valittiin Lapuan hiippakuntatasolla joulukauden päättävän kynttilänpäivän TV-jumalanpalveluksen pitopaikaksi. Peura ja kirkkoherra Jussi Peräaho valmistautumassa alttarin edessä kohta alkavaan suoraan lähetykseen. (Jouko Siirilä/jpnews.fi)

Jumalanpalvelus nähtiin maanantaina uusintana Ylen TV1:ssä ja se on nähtävissä vielä neljän viikon ajan Yle Areenassa, tässä osoitteessa.

– Alavudelta on nähty tv-jumalanpalvelus kerran aikaisemminkin, noin kymmenen vuotta sitten, muistelee Peräaho.

Yleltä 18 hengen poppoo
Alavuden kirkossa

Televisioitavan jumalanpalveluksen järjestely vaatii etukäteen melko pitkäjänteisiä suunnitelmia ja järjestelyjä. Ensimmäinen tähän lähetykseen liittyvä kokous pidettiin Alavudella alkusyksystä.

Ylen edustajat tulivat mukaan marraskuussa ja joulukuulla ohjelma alkoi olla jo melko lailla koossa. Paikallisin voimin järjestettiin isot harjoitukset tammikuun puolivälissä.

Siinä kellotettiin eli mitattiin eri osioiden pituuksia ja vihoviimeinen suuri katselmus, että kaikki on kuin pitääkin, kenraaliharjoitus, pidettiin kirkossa lauantaina 2. helmikuuta, kertaa kirkkoherra Peraho.

Ylestä oli sunnuntaina paikalla mukana 18 hengen ulkotuotantotiimi johtajanaan kuvauspäällikkö Keijo Lehto. Kello yhdeksän aikaan kirkossa oli jo täysi tohina päällä. Väkeä alkoi tulla pikku hiljaa niin, ja varsinainen kirkkosali täyttyi tasaisesti, kunnes ovet suljettiin varttia vaille kymmenen. Toinen parven puolikas oli varattu kokonaan televisiointitekniikalle.

Ensimmäinen kuvaustehtävä oli piispa Simo Peuran suorittamana siunaus, joka nauhoitettiin jo yhdeksän jälkeen. Se näytettiin jumalanpalveluslähetyksen lopussa ehtoollisen asettamisen jälkeen, johon katsojat eivät enää tunnin lähetyksen puitteissa voineet osallistua.

Lapuan piispa Simo Peura kävi aamuyhdeksän aikaan läpi jumalanpalveluksen kulun pääkohdat Ylen tuotantotiimin kuvauspäällikön Keijo Lehdon kanssa. (Jouko Siirilä/jpnews.fi

Kappalainen Elina Mäki toimi liturgina jumalanpalveluksessa. Lisäksi siinä avustivat seurakunnan kirkkoherra Peräahon lisäksi kappalainen Pertti Kriikku ja seurakuntapastori Liisa Toivonen. Musiikissa palvelivat urkurit Paula Setälä ja Juuso Kivimäki ja kuoroja johti kanttori Mari Järvinen. Esilaulaja oli Kyösti Kangas. Kuorot olivat Alavuden seurakunnan projektikuoro ja Laulutähdet. Anni Nurmimäki, viulu; Kaapo Peurala, perkussio; Juuso Kivimäki, piano ja diakoni Merja Krueger, kitara ja laulu.

Messun jälkeen seurakuntatalolla oli mahdollisuus nauttia vielä yhteisvastuulounas ja kuulla Keniassa toimivia Kirkon ulkomaanavun työntekijöitä, John Bongeita ja Miriam Atoniaa sekä Soili-Sisko Eskolaa. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö avasi tämän vuoden yhteisvastuukeräyksen niin ikään suorassa lähetyksessä kello kahdeltatoista. Tämäkin lähetys on nähtävissä Yle Areenassa, tässä osoitteessa.

 

Ylen tuotantotiimi oli sunnuntaina läsnä Alavudella 18 työntekijän toimin. Toiminta oli rutinoitunutta. Jokainen työntekijä pääkameramiehestä alkaen tiesi tarkkaan tehtävänsä. Viime tingassa ei tarvitse enää miettiä varsinaisia lähetysteknisiä asioita. (Jouko Siirilä/jpnews.fi)

 VIDEOT

Alavuden juhlajumalanpalvelus veti väkeä kirkon seinien sisään niin, että varsinainen parkkipaikka (edessä) ja kuvaajan takana oleva seurakuntatalon piha-aluekin täyttyivät viimeistä autopaikkaa myöten.

 


 

Kyky-RIsku_230319

JÄTÄ KOMMENTTI