Isosti suosioita saanut Muistoseurat-elokuva saa jatkoa

2
Jatko-osassa nähdään tuttuja hahmoja, mutta mukana on myös uusia näyttelijöitä, joita ei olla aikaisemmin nähty elokuvassa. Kuvassa ensimmäisen Muistoseurat -elokuvan roolihenkilöitä. (Kuva: Jarmo Vainionpää)

Viime kesänä harrastajavoimin toteutettu paikalliselokuva Muistoseurat saa jatkoa. Suuren yleisösuosion saaneen elokuvan jatko-osaa kuvataan kuluvalla viikolla 31 Kauhavalla, Lappajärvellä ja Evijärvellä, Lapuallakin poiketaan pikaisesti.

Jatko-osassa nähdään ensimmäisestä osasta tuttuja hahmoja, mutta mukana on myös uusia näyttelijöitä, joita ei olla aikaisemmin nähty elokuvassa. Kuvaajana toimii edelleen Pekka Pohjoispää. Ohjaajaksi on saatu valtakunnan tason tekijä Jukka Mäkinen, joka on ohjannut ja käsikirjoittanut mittavan määrän TV-sarjoja. Näistä eniten julkisuutta ovat saaneet Mäkisen ohjaamat ja Heikki Luoman käsikirjoittamat maaseutukomediat, joista uusimpana on nähty Korpelan kujanjuoksu.

Elokuvan tuottajana on Järvilakeuden kansalaisopisto ja käsikirjoituksen on tehnyt Leea Keto. Kuvausavustajana ja valokuvaajana toimii Jarmo Vainionpää. Kuvaussihteerin tehtäviä hoitavat ainakin osan kuvauspäiviä Seppo Väkeväinen ja Heidi Pouhula, joskin elokuvan käytännön töissä ovat mukana myös kaikki muut kuvauksiin osallistuvat harrastajateatterista tuttuun tapaan. Oleellista on tälläkin kertaa suuri hyvien yhteistyökumppanien määrä, jota kautta on saatu käyttöön tiloja ja tarpeistoja kuvauksia varten.

Elokuva sijoittuu vuoteen 2013. Muistoseurareissuista on tullut jo perinne, ja Ransun (festarikäyttöön tuunattu Transit-auto) nokka on tarkoitus suunnata Kauhavalta kohti Kalliojärven naistentansseja. Matkaan ilmaantuu kuitenkin pikku mutkia ja suunnaksi vaihtuukin Järviseutu.

Rooleissa:

Kale: Jarmo Kumpula

Pena: Eero Kankaansyrjä

Torsti: Raimo Peltola

Jortsu (Jorma): Jouko Mäkinen

Lempi: Tuula Kuoppala

Usko: Seppo Väkeväinen

Maire: Mari-Elina Kottari

Sirkku: Maaria Koivula-Talkkari

Katinka: Minna Lammi

Kaarina: Tuija Ahola

Viinakaupan myyjä: Ari Lehtinen

Kultakeisari (K-K): Mauno Puotinen

Baarineito: Katri Aho

Kylänmies: Veikko Mannermaa

Polttariporukka: Sini Pesonen, Anne Jutila, Heidi Pouhula, Linda Huhtaluhta, Susanna Mantere ja Marika Pohjoispää

Kuntosalikävijät: Jatta Silla, Kirsi Ylikantola, Seija Mantere, Susanna Mantere ja Jarmo Vainionpää

Ruffe: Lenni-koira

Tanssijoita ja muuta väkeä Mantamyrskyissä Evijärvellä

kategoriainfo2

2 KOMMENTTIA

JÄTÄ KOMMENTTI