Jesse Kaikuranta palaa konsertoimaan lapsuutensa maisemiin Ähtäriin pe 8.11.

0
Jesse Kaikuranta ja Peter Engberg (Kuva: Anni Suikkanen)

Valovoimainen tulkitsija Jesse Kaikuranta saapuu yhdessä Peter Engbergin kanssa konsertoimaan ”Syksyn värit” -kiertueellaan Ähtäriin. Ähtäri-hallissa perjantaina 8.11. klo 19 järjestettävässä konsertissa Jesse Kaikuranta esittää Vain Elämää -bändistä tutun kitaristi Peter Engbergin säestyksellä laulujaan kitaralle ja laululle sovitettuina akustisina versioina. Illan konsertissa kuullaan myös harvinaisia, tarkoin valikoituja lainattuja kappaleita.

Ähtäristä kotoisin oleva Jesse Kaikuranta tuli tunnetuksi vuonna 2012 sijoituttuaan kolmanneksi The Voice Of Finland -kilpailussa. Vuonna 2012 julkaistu debyyttialbumi ”Vie mut kotiin” on myynyt yli tuplaplatinaa ja levyn myötä Jesse sai yhteensä 5 Emma-ehdokkuutta, mm. Vuoden tulokas -ehdokkuuden. Levyn sinkuista ”Vie mut kotiin”, ”Järjetön rakkaus” ja ”Näytän sulle rannan” olivat kaikki valtaisia hittejä. Kaikuranta voitti vuonna 2012 Syksyn sävel -kilpailun ja hänet palkittiin vuonna 2013 neljällä palkinnolla Iskelmä-gaalassa.

Toinen albumi ”Vaikka minä muutuin” julkaistiin 2013 ja albumin sinkkulohkaisu ”Vielä täällä” keikkui useita viikkoja radiolistojen kärjessä. Kolmas albumi ”Jesse Kaikuranta” julkaistiin 2017. Jesse Kaikuranta on julkaissut kuluvana vuonna kaksi uutta singleä: ”Et kuollut vieläkään” julkaistiin 24.5.2019 ja uusin single ”Jos et mua enää” 1.11.2019.

Jesse Kaikurannan esiintymiset 2000-luvulta lähtien niin musiikki- kuin teatterilavoillakin ovat tehneet Jessestä uskottavan ja aidosti koskettavan artistin. Upeana tulkitsijana tunnetun Jessen levollinen ääni on valloittanut suomalaisten sydämet ja luvassa onkin puhutteleva, herkkä ja ainutlaatuinen ilta. 

Ähtäri-hallin ovet avautuvat yleisölle konsertti-iltana klo 18.15. Ähtäri-hallissa on myynnissä kahviotuotteita ja siellä on erillinen anniskelualue. Kaikki myyntipisteet ovat avoinna ennen konserttia klo 18.15-19.00 ja konsertin väliajalla. Konsertin kesto on n. 2 h sisältäen väliajan. Konsertti on ikärajaton. Tapahtuman järjestää Visit Ähtäri.

Konserttiliput ovat ostettavissa ennakkoon Lippu.fi -verkkosivulta hintaan 25-27 € + toimituskulu (alk. 1 € www.lippu.fi). Liput ovat myynnissä esityspäivänä pe 8.11. klo 18 alkaen Ähtäri-hallin ovelta hintaan 28,50 €.


 

pikkujoulu_700x

JÄTÄ KOMMENTTI