Leppälän Koulu Kuortaneelta vietti perinneviikkoa

0
Urho Karin tilalla Kuortaneella tutustumassa navettamuseoon
Kuortaneen Leppälän koulun oppilaita tirehtööri Rosendahlin kanssa
Kuortaneen Leppälän kylän koulun vanhempainyhdistys oli puheenjohtajansa Elina Anttila-Varpulan kanssa järjestänyt koko kouluviikon mittaisen perinneviikon.

Tiistaina oli vuorossa tutustuminen Urho Karin tilalla olevaan navettamuseoon. Paikalla oli Urho Karin lisäksi tirehtööri Rosendahl Soinin Wanahan Ajan Päiwiltä.

Yhteensä 48 oppilasta oli tutustumassa museoon kolmen opettajan johdolla.

Urho Kari on tallentanut navettamuseoon vanhaa maataloudessa käytettyjä työvälineitä. Museossa on muun muassa viisi museorekisterissä olevaa traktoria ja paljon mielenkiintoista nähtävää koululaisille.

Tirehtööri Rosendahl arvuutteli oppilailta vanhoja työvälineitä. Hyvin tuntuivat lapset ne tuntevan, parhaat saivat päreitä palkinnoiksi.

Urho Karin tilalla Kuortaneella tutustumassa navettamuseoon

Leppälän koulu on viettänyt perinneviikkoa maanantaina eväspäivänä, jolloin tehtiin perinteinen ruispuolukkapuuro, maito oli pullossa ja eväsleipiä paketissa.Myös Wanhan ajan satuja luettiin.

Viikko jatkui keskiviikkona käsityönäytöksillä, sekä muunmuassa pärekorien valmistuksella ja tietokilpailulla vanhoista esineistä.

Torstaina on vuorossa vanhaa haitarimusiikkia joka jatkuu  tarinankerronnalla.

Viikon päättää perjantain kukkaistutukset vanhaan malliin.

Opettaja Marko Haapamäki kertoi perinneviikon alkaneen innostuneesti ja hän odottaakin sen päättyessä oppilaiden tiedon perinteistä ja vanhoista asioista, joita tulee vaalia, lisääntyneen.

Kuortaneen Leppälän koulun oppilaita tirehtööri Rosendahlin kanssa

ilmoitustori_perus1

JÄTÄ KOMMENTTI