NELIMARKKA-MUSEON YHTEISTYÖNÄYTTELY JAPAN INTERNATIONAL ARTISTS SOCIETY -JÄRJESTÖN KANSSA ENSI VUONNA

0

Nelimarkka-residenssissä elokuussa 2017 työskennellyt Alvar Aalto -akatemian johtaja, arkkitehti Esa Laaksonen esitteli museolle helmikuussa 2018 Japan International Artists Society -järjestön, joka oli kiinnostunut pitämään näyttelyn Suomessa vuonna 2019 Suomen ja Japanin 100-vuotisen yhteistyön kunniaksi.

Yhdistyksen tarkoituksena on yhdistää ihmisiä taiteen kautta. Näyttelyjä ulkomaille on järjestetty vuosittain yli 50 noin 40 eri maassa. Alajärven näyttely on ensimmäinen Suomessa.

Näyttely järjestetään Alajärvellä touko-kesäkuussa 2019 Nelimarkka-museossa, kirjaston näyttelysalissa, Villa Nelimarkassa sekä Villa Väinölässä.

Noin kaksi viikkoa kestävään näyttelyyn tulee noin 250–300 teosta noin 30 taiteilijalta ja siihen liittyy esimerkiksi työpajoja. Japanilaiset taiteilijat ja projektin yhteyshenkilöt tulevat ripustamaan näyttelyä ja avajaisiin sekä tutustumaan Alajärveen näyttelyn aikana.

Japanilainen yhdistys kattaa lähes kaikki näyttelyn ja vierailun kulut ja heidän ainut tavoitteensa on levittää positiivista viestiä taiteen avulla ja luoda uusia verkostoja. Alajärven kaupungin kuluiksi jää näyttelytilojen ja tarvittavaan henkilökunnan tarjoaminen projektin käyttöön sekä avajaisjuhlat ja mahdollisia vieraanvaraisuuskuluja.

Näyttelylle pyydetään nimellistä tukea myös Japanin lähetystöltä ja ulkoministeriöltä.

Yhdistys haluaa kutsua Alajärveltä kaksi edustajaa viikoksi Japaniin elokuussa 2018 (5.–13.8.) Heidän toiveenaan olisi, että mukaan pääsisivät projektista vastaava (museolehtori Elina Alkio) sekä kaupunginjohtaja (Vesa Koivunen). Matkan tarkoituksena on tutustua näyttelyn taiteilijoihin, suunnitella projektia ja näyttelyä sekä kertoa Suomen ja Alajärven alueen taiteesta seminaarissa.

Alajärven kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtaja Koivusen osallistumisen virkaehtojen mukaiseti Japanin matkalle 5.-13.8.

AA-OULU_160818

JÄTÄ KOMMENTTI