VETOOMUS | Korkeasaari, Ranua Zoo ja Ähtäri Zoo vetoavat yhdessä päättäjiin

0
Ähtärin eläinpuistossa voi nähdä myös lumileopardin (Jukka Ketonen/K-Media)

Maamme hallitus on linjaamassa, että yleisötapahtumat kielletään heinäkuun loppuun asti yli 500 henkilön osalta. Korkeasaari, Ranua Zoo ja Ähtäri Zoo vetoavat yhdessä päättäjiin eläinpuistojen rajaamiseksi yleisötapahtumien ulkopuolelle. Perusteluna vetoomukselle todetaan suomalaisten eläinpuistojen olevan väljiä. Niissä ei jouduta olemaan samalla tavalla lähekkäin toisten ihmisten kanssa, kuten ns. yleisötapahtumissa. Eläinpuistoja kyetään myös operoimaan turvallisesti suurempien yleisömäärienkin osalta. Eläinpuistokierros on verrattavissa retkeen luonnonpuistossa.

Eläipuistojen mielestä poikkeusaikana tarvitaan elämyksiä ja vaihtelua sosiaalisista suhteista eristäytyvään arkeen. Eläimet ja retkeily luonnossa omien läheisten kesken ovat erinomaista vastapainoa ja virkistävät mieltä. Tässä eristyneisyyden ajassa hyvää on ollut se, että luonnossa liikkumisesta on tulossa yhä useammalle myös pysyvä harrastus. Eläinpuistot haluavat osaltaan kannustaa suomalaisia tutustumaan luontoon ja eläimiin.

Myös eläinpuistojen henkilöstön kannalta on tärkeää, että tulossa olevaa linjausta tarkennettaisiin. Nyt tehtävällä päätöksellä tulee olemaan suoria ja välillisiä vaikutuksia satojen ihmisten työsuhteisiin aina pitkälle tulevaisuuteen saakka.

Yleisötapahtumien kieltäminen on ymmärrettävää tiiviiden tapahtumien osalta. Väljissä eläinpuistoissa voidaan kuitenkin huolehtia riittävistä turvaväleistä perhekuntien välille. Puistokierroksilla ei myöskään synny tartuntariskiä kosketuspintojen kautta.

Ranuan eläinpuiston jääkarhu on vähintään kaksi ja puolimetrinen otus seisaalleen noustessaan.

 

Koronavirus-arkistotiedote 1_20

JÄTÄ KOMMENTTI