Tungosta Räyringin kesäteatteriin
Kylä ilman naisia -televisiosarjasta laajasti tuttujen räyrinkiläisten kesäteatteriesityksen ensi-illassa perjantaina 16. heinäkuuta katsomopaikat eivät riittäneet, vaikka talkoilla kunnostetulle tanssilavalle haalittiin lisäistuimia.
Osa ensi-iltaan saapuneista pääsee näkemään “Maalaishäät eli kuivaa kakkua ainakin” vasta tänään maanantaina. Viimeiseen esitykseen keskiviikolle on kaiken kukkuraksi ennnakkovarausten turvin tulossa ainakin kaksi linja-autollista väkeä maakunnasta.
“Julkkikset”saivat väen liikkeelle?
Teatteri harrastus elvytettiin käyntiin “Yhesä yhteen!”-hankkeen avulla. Kyseessä on Keski-Pohjanmaan Nuorisoseuran ja Kalevan Nuorten Keski-Pohjanmaan piirin käynnistämä hanke.
Hankkeen avulla halutaan muunmuasssa elvyttää vanhaa talkooperinnettä esitysten valmistamisen yhteydessä. Hankkeen avulla halutaan tuoda teatteriharrastus uudessa muodossa takaisin nuorisoseuroihin.
Ensimmäiset perustetut teatteriryhmät ovat aloittaneeet toimintansa tammikuussa 2010, Vetelin Räyringin kylä yhtenä paikkakuntana.
Näytelmässä on mukana myös “Kylä ilman naisia”-tv-sarjasta tuttuja kasvoja.
TV1:n esittämä sarja toi Räyringin kylän ihmisten tietoisuuteen ympäri Suomea ja sai innostuksen heräämään myös kylän muun toiminnan kehittämiseksi.














