Alajärven joulu avattiin perinteisin virallisin menoin kaupungin ydinkeskustassa Paloaukean torilla.
Tänä vuonna kuitenkin, verrattuna aikaisempiin vuosiin, huomattavan paljon “pimeämmissä” tunnelmissa.
Syynä moiseen tyystin lumeton luonto, sekä katutöistä johtunut valottomuus Keskus- ja Kauppakadulla, että itse tapahtumatorin valopylväissä.
Jo monena jouluna tutuksi käyneet keskustan puissa välkehtivät jouluvalot kärsivät myös katutöiden aiheuttamasta sähköenergian puutteesta.
Torin reunustan pitkä ja komea luonnonkuusi oli lähes ainut valonlähde illan pimetessä kohti avaustapahtuman huipentumaa.
Siellä täällä liikkeiden edustoilla ja torialueella tuikkivat kyntteliköt ja tervapadat loivat kuitenkin jouluista tunnelmaa kaikille tutun joulumusiikin myötä.
Joulupukki erottui kaikkein selvemmin ihmisjoukosta salskeana ja pitkänä valkoisine partoineen ja punaisine nuttuineen. Pukki puhui lempeällä äänellä ja jakoi karkkeja kaikille joille ne maistuivat. Ja maistuivathan ne.
Tori myyjät sytyttelivät myös pieniä lamppujaan pitkän toripäivän painuessa iltaa kohti. Rahvasta alkoi kokoontua hiljakseen kuulomatkan etäisyydelle illan juontajasta radiotoimittaja Hannu Matintuvasta, ensin vähän, hetken päästä jo paljon enemmän.
Ohjelman mukaisesti ilta puoli kuudelta kutsui juontaja Matintupa Alajärven kaupunginhallituksen puheenjohtajan Esko Rintamäen avauskorokkeelle suorittamaan omaa tärkeää osuuttaan, jo Alajärvellä traditioksi muodostunutta joulunavauspuhetta.
Puhe oli sopivan mittainen ja se loi jälleen uskoa tulevaan. Kunhan vain kaikki muistavat kantaa oman kortensa yhteiseen kekoon. (Katso ja kuuntele koko avauspuhe Knetti.tv:n koosteesta)
Näimme nuorten pienimuotoisen draama-esityksen, myös joulupukki kävi pikaisesti “laulamassa” ennen joulunavaustapahtuman loppuhuipennusta.
Sillä mustanpimeän taivaan täyttivät paukkuvat ja rätisevät säihkeet, suihkeet ja monen väriset välähdykset. Sen minkä tykitys kesti, meno oli melkoista ja lateja oli riittävästi. Vaikea on pistää näillä tulilla paremmaksi.

















