
Naisyrittäjät Maikki Kokko (vas.) ja Elina Mikkonen kutsuvat väen tervetulleeksi "kallaamaan" loppuviikon Kallajaisiin Alajärvelle ( Kuva: Jukka Ketonen/JPnews)
Lukuisat alajärveläiset kaupungin keskustan kauppaliikkeet järjestävät loppuviikosta perinteisen Kallajaiset-tapahtuman myymälöissään.
Kallajaiset-tapahtuma on saanut nimensä peri alajärveläisestä ja omintakeisesta kielen murteen erikoisuudesta.
Kaikkihan me tiedämme , että Alajärvellä puhutaan lähes Suomen virallista kirjakieltä, mutta silti muualta paikkakunnalla vieraillut havaitsee alajärveläisten päästelevän suustaan tuon tuosta välillä kummallisia ja jopa outojakin sanoja ja nimityksiä.
Alajärvi onkin hauskasti pohjalaisten, savolaisten, hämäläisten ja rannikon ruotsalaisten sekakieli murrealuetta.
Mistä lie kallata-sana alkujaan siepattu mukaan alajärvisten erikoiseen kielimurteeseen. Nimittäin kun Alajärvellä kallataan jotain, niin silloin etsitään jotakin jostakin.
Naisyrittäjien kehittämä ja aikanaan alulle panema syksyinen erikoismyyntitapahtuma on nyt siirtynyt kaikkien halukkaiden alajärveläisten kauppiaiden yhteiseksi tapahtumaksi.
Alajärveläiset puuhakkaat yrittäjät Maikki Kokko (Sisustus Kokon), sekä Elina Mikkonen (Aaltomari Ky) kertoivat myymälöiden varustautuneen syyskuun alun tapahtumaan poikkeuksetta monipuolisin erikoistarjouksin.
Molemmat sisustus- ja lahjatavara-alan kauppiaat kuvailevatkin tuotteiden osalta alkavaa syksyä mielenkiintoiseksi ja värikkääksi.
Samalla kun syksyn mallistoa ja uutuuksia on jo saatu myymälöihin, haluavat kauppiaat tehdä reilulla kädellä ja huippu erikoistarjouksillaan lisätilaa hyllyihin.
-Nyt todellakin kannattaa lähteä etsimään eli kallaamaan Alajärvelle ja tekemään löytöjä normaalia edullisempaan hintaan, huikkaavat Maikki ja Elina kuin yhteen ääneen.
Kaikki tapahtumassa mukana olevat alajärveläiset myymälät erottuvat katukuvasta omine Kallajaiset- tunnuksin.














