Alavuden verotoimistolle käymässä samoin kuin Alajärvelle jo kävi!

1
Vaikka Alavus kuinka haluaisikin pitää,  Alajärven tavoin,  asiakaspalvelupisteensä taitaapa kaikua senkin toiveet ja ”rukoukset” kuuroille korville. Sillä palvelujen karsiminen läheltä ja toimintojen keskittäminen on nyt vaan hyvinvointivaltiota rakentavan koneiston ”muotitrendi”.

Alavuden kaupungin mielestä ei ole olemassa mitään perusteita, että Etelä-Pohjanmaan verotoimiston Alavuden toimipiste suljettaisiin kokonaan.

Ihmisten ja yritysten tarvitseman asiakaspalvelun vuoksi toimisto on kaupungin mielestä pidettävä avoinna päivittäin, eikä missään nimessä sitä saisi mennä kokonaan sulkemaan.

Suunnitelmissa on, että Alavuden toimipiste suljettaisiin viimeistään ensi vuoden aikana joko lakkauttamalla kokonaan tai muodostamalla siitä Alajärven kaltainen ”suljettujen ovien” etätyöpiste.

Pisteessä työskentelee 15 henkilöä. Lakkauttamisen vuoksi ketään ei olla kuitenkaan irtisanomassa?

Alajärvellä Verohallinnon toimenpiteet huvittavat kaupunkilasia ja naapurikuntalasia

Ennen ydinkeskustan parhailta palvelupaikoilta sivussa ollut perinteinen kunnon verotoimisto sijaitsi sivummalla valtion virastorakennuksessa. Tiloissa tarjoiltiin veronmaksajille monen moisia, verotukseen liittyviä, tasokkaita neuvoja ja palveluja.

Nyt kun toiminta muutettiin niin sanotuksi etätyöpisteeksi, siirrettiin työntekijät heidän käyttöönsä saneerattuun huoneistoon kaupungin liikekortteliin, pankkien tuntumaan, ehkä yhdelle ydinkeskustan parhaimmista myymäläliikepaikoista. Summa summarum. Verottajan palvelukonttori on kerrankin asiakasystävällisellä paikalla, mutta kun ovet ovat monessa ”munalukossa”, niin minkäs teet.

Perustavan_tuki_200219

1 KOMMENTTI

  1. Kyllähän tästä touhusta puuttuu täysin järki! Vanhempia ihmisiä, jotka aidosti tarvitsisivat henk.kohtaista verotus neuvontaa on vielä melko paljon. Suomi ei ole kuitenkaan vielä tietoyhteiskunta, jossa kotoa käsin voisi hoitaa asiat.

    Voihan se kuitenkin Helsingistä käsin tuntua hienolta pistää palveleva verotoimisto maakuntakeskukseen.

JÄTÄ KOMMENTTI