Vaikka eläkeikä olisikin vielä kaukana, pitäisi sitä silti pohtia jo nyt. Tulevaisuuden menoja saattaa olla vaikea arvioida etukäteen, mutta tulojen määrään voi itse vaikuttaa. Miksi tulevaisuudessa ei pärjää lakisääteisellä eläkkeellä, kun aiemmatkin sukupolvet ovat pärjänneet?
Vapaaehtoiset eläkevakuutukset ja pitkäaikaissäästötilit panevat monen ihmisen pään pyörälle. Samaan aikaan, kun pankit ja vakuutusyhtiöt mainostavat säästämistuotteitaan, eduskunnassa pohditaan eläkeiän nostoa ja säästämistuotteiden veroetujen muuttamista. Olisiko sittenkin parempi sijoittaa rahat sukanvarteen eläkepäiviä odotellessa?
– Tarve huolehtia eläkepäivien toimeentulosta ei vähene, vaikka lakeja muutettaisiin suuntaan tai toiseen. Omat eläkesäästöt antavat aina joustovaraa ja takaavat, että myöhempinäkin vuosina elämänhallinta pysyy paremmin omissa käsissä, Henki-Tapiolan toimitusjohtaja Minna Kohmo toteaa.
Eläkevuodet ovat entistä aktiivisempia
Tulevaisuuden hoivapalveluiden tasosta emme voi vielä tietää, mutta on kuitenkin varmaa, että suomalaisten ikärakenne muuttuu ja työikäisten määrä vähenee. Tulevien sukupolvien lakisääteiseen eläkekertymään vaikuttaa uusi elinaikakerroin, jota voivat myös pienentää perhevapaat ja pätkätyöt.
Moni meistä ajattelee, että eläkkeellä rahaa ei kulu yhtä paljon kuin aktiivisina työvuosina. Taloudellisesti kuitenkin vanhaksi eläminen tulee melko kalliiksi, koska elinvuosien lisääntyessä myös eläkevuosia kertyy enemmän.
– Ensimmäiset eläkevuodet ovat usein aktiivisia ja harrastusten täyteisiä, ja monet säästävät sitä aikaa varten. Tosiasiassa rahan tarve on kuitenkin suurempi eläkevuosien loppupuolella, sillä terveys saattaa alkaa reistailla ja päivittäisten asioiden hoidossa voi tarvita apua.
Mihin minun kannattaa sijoittaa?
Ihmiset haluavat hoitaa eläketurvansa täydentämisen eri tavoin. Toisille sopii henkilökohtaisempi palvelu ja toisille puolestaan itsenäisempi sijoittaminen. Toiset taas kaihtavat riskejä ja toiset kaipaavat niitä.
– On kaikkien osapuolten etu tehdä asiakkaan kanssa juuri hänen tarpeisiinsa tehty ratkaisu ja saada aikaan pitkäaikainen asiakassuhde, Kohmo kiteyttää.
Uusin eläkevakuutuksien säästämismuoto ovat pitkäaikaissäästösopimukset eli ps-sopimukset. Vaikka niissä perusperiaate on sama kuin tavallisissakin eläkevakuutuksissa, eli eläkepäivien varalle sijoittaminen, poikkeavat ne sijoituskohteiden kulurakenteissa. Itselle sopivaa vaihtoehtoa miettiessä on tärkeintä verrata oikeita asioita keskenään ja huomioida kaikki kulut.
– Ps-sopimuksilla voi sijoittaa rahansa suoriin osakesijoituksiin tai talletustileille. Kustannukset muodostuvat sijoituskohteiden kuluista. Eläkevakuutusten kulut kertyvät puolestaan vakuutussopimuksen hoitokuluista.
Tuotot ovat säästöaikana verottomia
Pitkäjänteinen suunnittelu ja varautuminen helpottavat aikanaan sitä muutosta, kun palkkatulo vaihtuu eläkkeeksi. Muuttuneen lainpykälän ansiosta yksityishenkilöiden verotuksessa huomioidaan nykyään myös muut pitkäaikaissäästömuodot, eli veroedut laajentuivat koskemaan myös ps-sopimuksia. Veroedut ovat merkittävässä asemassa erityisesti säästämistä aloittaessa.
– Eläkemaksujen verovähennystä merkittävämpi etu on se, että tuotot ovat säästöaikana verottomia. Tuotot kasvavat korkoa korolle, sillä vero maksetaan vasta säästöjä nostaessa. Veroetu kannattaakin käyttää hyväksi ja säästää sitä kautta itseään ja tulevaisuutta varten, Henki-Tapiolan toimitusjohtaja Minna Kohmo toteaa.













