Luontokuvauksen uranuurtaja Töysästä Kuusamoon – Hannu Hautala eli onnellisen elämän lintujen lumoissa

0
Hannu Hautala otti elämänsä aikana lähes 1,5 miljoonaa kuvaa Canon-filmikameroillaan. Tässä rehvakas ilme nuorena luontokuvaajana, kun kuvasi ensimmäisiä kertoja kunnon kalustolla. Kuva: Pentti Hautala

-Pentti Hautala/ J-Pnews
Alavus/Töysä

Maailmanmaineeseen luonto, erityisesti lintujen kuvaajana sekä kirjailijana kohonnut Hannu Hautala syntyi Töysän Tuurissa 12.6.1941 ja kuoli Kuusamossa 20.7.2023.

Hannu Hautala nosti kärkikaartissa näkyvimpänä. luontuvauksen elämänsä aikana hyvään nousukiitoon. Miestä ei haitanneet kipristelleet sormen päitä kovat pakkasetkaan, eikä parran huurre, kun tavoiteltu lintu oli kuvattavalla hollilla. Kuva: Pentti Hautala

-Isä Martilla oli kauppaliike Tuurissa ja Saara äiti toimi opettajana. Hannua veti luonto ja linnut puoleensa heti pikkupojasta alkaen. Koulunkäynti ei poikaa suuremmin kiinnostanut.
1950 luvulla ei vielä pidetty luontoharrastusta ja kuvausta missään arvossa. Ei Hautalassakaan.

Kun Hannu pyysi isän ja äidin ostamaan hänelle joululahjaksi kameraa ja hänen vuotta nuorempi Harto veli toivoi pyssyä. – Velimies sai pyssyn, mutta Hannu ei saanut kameraa. Ja hän sai tyytyä lintujen tarkkailuun ja pesäpönttöjen tekoon, ilman kameraa.

Minä olin itseäni vanhemman serkkupojan tapaan myöskin, jo nuorena kiinnostunut luonnosta ja kuvaamisesta. Veikko Reuna-Tuurilla oli valokuvausliike Tuurin asemalla, jossa minä Hannu ja vanhempi veljeni Juhani käytiin ihastelemassa kameroita. Juhani osti meistä ensimmäisenä kameran, jota minäkin sain käyttää. Samalla luvattiin, että osallistumme tarvittaessa Hannun kameran rahoitukseen.

Hannun ensimmäiset. Kuva: Pentti Hautala

Alle rippikouluikää minä ja Hannukin ostettiin ensimmäisen kamera, sekä kiikaritkin. Oma kamerani oli neuvostoliittolainen Zenit järjestelmäkamera. Ja hyvä olikin.
Minä asuin 18 kilometrin päässä Suutalankylässä,18 km etäisyydellä Tuurista. Mutta olin usein yökylässä Tuurissa ja Hannu myöskin minun kotonani. Nikkaroitiin linnunpönttöjä ja kuvattiin lintuja, kun kamerat hankittiin. Tehtiin kotonani jopa suureen riiheen pärekattoa, retkeiltiin ja ongittiin.

Hannu ei osannut uida ja se tuotti monesti kiperiä tilanteita. Kerran hän putosi Töysän Salmenkylän Pitkäjärvellä kalliolta veteen ja huusi apua. Sain pelastettua hänet järvestä. Rannan asukas Akseli Välinen oli kuullut avunhuudot ja kiirehti ruuhella paikalle. Toisen kerran Tuurissa Hannu tipahti puroon ja sieltäkin sain hänet ylös.

Minä itse opin uimaan jo 6-vuotiaana. Uimamaisterin pätevyyden soudeltiin Valkeislammella ja Kuortaneen maauimalassa hyppykokeet jo 13-vuotiiana. Se oli myöskin Hannun hyödyksi. Kun mentiin sitten Hannun kotiin märkänä ja housutkin hieman rikki, Saara-opettaja totesi melko kiukkuisena: ” Hannusta ja Pentistä ei taida koskaan kasvaa kunnon miehiä”. Syystäkin, kun koko pääsiäisen pyhät touhuttiin Tuurin alueen metsissä linnunpönttöjen parissa!

Kun minä täytin 16 ostin moottoripyörän ja Hannu mopon. Sen jälkeen liikkuminen eri puolilla Töysässä ja lähiseudulla sujuikin mukavasti.

Minä kirjoittelin ja lähetin urheilujuttuja Vaasa-lehteen ja Ilkkaankin kirjeitse ja myöhemmin puhumalla saneltua jo 13-vuotiaana, kun itsekin osallistuin, yleisurheilu-, hiihto ja painikilpailuihinkin Suomenselällä . Hannu innostui myöskin esimerkistäni jutuntekoon ja myi ensimmäisen luontojuttunsa ja kuvia Vaasa-lehdelle jo vuonna 1958.Mainitun lehtijutun otsikkona oli: ”Lintulautojen iloisia asukkaita seuraamassa”.

Kansakoulun Hannu sinnitteli. Sotaväessä Hämeenlinnan jääkäripataljoonassa vuonna 1960, hän hankki myös uimataidon. Joutui myös aliupseerikouluun, yllätyksenä itselleen, mutta niin erityisesti äidille ja isälleen. Sen jälkeen hän jäi värvätyksi panssarivaunu-kuljettajaksi Parolaan. Meikäläinenkin sai olla panssarin ohjaamossa, kun Hannu huristeli Parolan nummilla ja lähimaastoissa.

ENSIMMÄIN KUNNON KAMERA PAROLAN PALKALLA!

Värvätyn palkalla olikin mahtavaa satsata lintukuvaukseen. Tuurin nuorukainen osti Hämeenlinnan Helioksesta vuonna 1961, 12 000 markalla Exekta järjestelmäkameran ja siihen 400 mm:n teleputken. Kyseisen vuoden Hannu toimi värvättynä panssarivaunun-kuljettajana Parolassa.

Vuonna 1963 Hannun sääriluunsa murtui, kun hyppäsi työtehtävissä Catepillarin päältä. Vakuutuskorvauksen myötä hän opiskeli Ammattienedistämislaitoksella hitsausta-, sähkö -ja dieselasentajaksi. Vuonna 1965 hän pääsi Oy Scan-Auto Ab asentajaksi.

Muutto synnyinmaakuntaan palkkatyöhön mahdollisti hyvät ja tutuksi jo nuorena tulleisiin maisemiin harrastamaan luontokuvausta, oli toiveiden täyttymys. Hän ajeli aina vapaa-aikoinaan Citroen 2CV eli ”rättärillä” Tuuriin ja Töysään. Myöskin usein Perhoon ja Karstulaan. Karstulassa pesi 1960-70 luvuilla Suomen eteläisin maakotkapariskunta.

Kotkien parittelun Hannu onnistui kuvaamaan, tiettävästi ensimmäisenä koko maailmassa v. 1972. Kuva valittiin vuoden 1973 lehtikuvaksi. Palkinto oli merkittävä käännekohta. Kuva tuotti runsaasti mainetta ja paransi huomattavasti aloittavan luontokuvaajan taloutta.
Hannu Hautala on aivan viime vuosiin saakka kuvannut synnyinseudulla Töysässäkin lintuja. Lisäksi myös liito-oravia omassa kotipihassani, yöpyessään meillä näyttelyjärjestelyjen ja luennoilla liikkumisen yhteydessä. Säätiönsä toiminnan kautta oli vuonna viime vuonnakin Hannun kuvia ihailtavana Killinkoskella ja Alavuden Taidekeskus Harrissa.

Luennoitsijana luontokuvauksesta Hautala on ollut parhaina vuosina jopa lähes 100 kertaa. Muistan, kun olin mukana Hannun matkassa Karstulassakin. Väkeä oli iso sali täynnä. Joku imetteli Hannulle, että miksi hän kuvaa ainoastaan Canon-kameralla? Onhan parempiakin olisi olemassa! – Hannu vastasi kakistelematta, että ”Voi olla parempiakin, mutta Canon on minulle aivan tarpeeksi hyvä”.

Paljon olen minä itsekin saanut Hannulta oppeja käytännössä, vieraillessani Hannun luona Kuusamossa. Muutama talvi takaperinhän oli ostanut uuden moottorikelkan ja reen. Alueen poliisit olivat tuoneet auton alle jääneitä poroja takapihalle. Ruhot olivat jäätyneet kiinni ja luontokuvaajan oli selkä kipeä ja ne olisi pitänyt viedä korpeen kotkan kuvausta varten.
Niin teimmekin yhteisvoimin. Minä työstin jäätyneet porot irti toisistaan ja Hannu selvitti, kuinka ne valitsemaansa kohteeseen laitetaan. Porohaaskan piti asettaa justiin eikä melkein, Hannun suunnitelmaan paikkaan. Tärkeintä on, että kotka laskeutuu tarkkailemaan ruokaansa juuri oikeaan kelopuuhun kuvauskojusta katsoen. Niin sitten kävikin, että kotka lensi oikeaan kohtaan kelopuussa ja kuvista tuli hienoja.

KUNNIATOHTORI

Hannu Hautalan ansioista luontokuvauksen arvostus ja innostus sitä kohtaan on tullut suosituksi. Tunnettavuutta ovat lisänneet hienosti myös hänen yli 60 luontokirjaa. Vaikka Hannu kuvasikin lupauksensa mukaan kuolemaansa saakka filmikameralla. On luontokuvauksen suosiota ollut lisäämässä digikamerat ja myöskin kamerapuhelimet.

Hannu on saanut lukemattomia kansallisia ja kansainvälisiä palkintoja luontokuvistaan. Vuoden lehtikuvan lisäksi hän on saanut valokuvataiteen valtionpalkinnon vuonna 1972. Hänen nimitettiin Oulun Yliopiston Luonnontieteellisen tiedekunnan kunniatohtoriksi v.2002, Finnfoto palkinnon 2003, Tiedonjulistamisen elämäntyöpalkinto 2012 ja Pro Finlandia -mitali 2014.

Hautalalle myönnettiin puolivuotinen taiteilija-apuraha ja samalla miehestä tuli Suomen ensimmäinen ammattivalokuvaaja. Vuonna 1987 Hannulle myönnettiin Valtion pitkä taiteilija-apuraha ja samalla hänen Irma-puolisonsa jätti työn apteekissa. Sen jälkeen on hän hoitanut miehensä kuva-arkistoa ja huolehtinut paperihommista. Mutta on pitänyt eläkeikään saakka myöskin aika-ajoin apteekkitaitojaan yllä kiireapulaisena.

Hannu tapasi vaimonsa Irman vuonna 1971. Irma on toimi hyvänä Hannun tulkkina ulkomailla. Eikä koskaan kotimaassakaan ole komennellut kiirehtimään kotiin, jos kuvaus-retket ovat venähtäneet usein pitkiksi. Hannu ja Irma ostivat omakotitalon Kuusamon Kiestingintieltä vuonna 1979. Hannun Jäljet luontokuvakeskus avattiin vuonna 2007, KarhuntassuKansanvälisen matkailu- ja kulttuurikeskuksen yhteyteen.

Minä olen ottanut vuosikymmenien aikana Hannusta satoja kuvia ja tehnyt kymmeniä lehtijuttuja. Hannu ikuisti itse minut ensimmäistä kertaa yksin, vasta nelisen vuotta sitten. Taustalla Kuusamon Oulangan kansallispuiston komeat maisemat. Kuva: Hannu Hautala

Hannu mietti usein, että voiko sen täyteläisempää ja onnellisempaa elämää olla, kuin luontokuvaajalla parhaimmillaan. Olen täysin oman itseni herra, ja vapauden myötä tulee onni. -Ja onnellisuuden yksi perusta on siinä, että harrastus muuttuu todeksi.

Joutsenet ovat olleet aina Hannun suosikkilintu. Tässä hänen ottamansa taidekuva kansallislinnustama iltauringon veden väreilyssä. Kuva: Hannu Hautala

Hannu on vihjannut henkilintujaan olevan joutsen, kuukkeli, kotka ja uivelo. Hän on käyttänyt näiden lintujen kuvaamiseen ainakin eniten filmiä. Onhan joutsen puhtauden ja kauneuden vertauskuva, kevään riemun julistaja. -Huumorintajuinen ja seurallinen kuukkeli viihtyy porukoissa ja ilmestyy tulille heti, kun eväspaketteja avataan. Tämä lintu on myös keräilijä, joka piilottelee herkkupalaa naavapussiin. -Kotka on kauas näkevä edelläkävijä, taistelija, joka ei tarpeen tullen epäröi käyttää kynsiään ja terävää nokkaansa. -Kaunis uivelo on arka erakko, jossa on sisäänpäin kyynisyyttä, herkkyyttä ja lyyrisyyttä.
HANNUSSA OLI KAKKI NÄMÄ!


 

JÄTÄ KOMMENTTI