Hallitukselle uutta pähkinää – työttömyyden lasku hiipumassa

0

Etelä-Pohjanmaan ja Keski-Suomen työllisyyskatsaus heinäkuulta 2019.

Keski-Suomen työttömyydessä hidasta laskua

Keski-Suomessa oli heinäkuun lopussa yhteensä 15 858 työtöntä työnhakijaa. Se on 613 (-3,7 %) vähemmän kuin vuotta aikaisemmin, mutta 707 henkilöä enemmän kuin kuukausi sitten. Työttömien työnhakijoiden osuus maakunnan työvoimasta on tällä hetkellä 12,5 prosenttia.

Keski-Suomen heinäkuun tilanne pähkinänkuoressa:

  • Työttömien työnhakijoiden kokonaismäärä jatkoi laskuaan, mutta lasku on aiempaa hitaampaa.
  • Miesten työttömyyden lasku lähes pysähtyi, naisilla menee paremmin.
  • Lomautettujen ja ulkomaalaisten työttömien määrässä on hienoista nousua.
  • Vuoden työttömänä olleiden määrä kasvoi vuoden takaiseen verrattuna.
  • Uusia avoimeksi ilmoitettuja työpaikkoja on kuitenkin enemmän kuin vuosi sitten.
  • Heinäkuussa viisi kuntaa saavutti alle kymmenen prosentin työttömyyden.

Työttömien työnhakijoiden määrä laski edellisen vuoden vastaavasta ajankohdasta kaikissa muissa kunnissa paitsi Konnevedellä, Kuhmoisissa, Multialla ja Toivakassa. Suhteellisesti eniten laskua oli Luhangassa (-26,1 %). Suhteellisesti eniten työttömiä työnhakijoita oli Saarijärvellä (14,2 %) ja vähiten Luhangassa (6,4 %).

Heinäkuun lopussa yli vuoden yhtäjaksoisesti työttömänä olleita pitkäaikaistyöttömiä oli 3 783, mikä on 82 enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Pitkäaikaistyöttömistä yli kaksi vuotta yhtäjaksoisesti työttömänä olleita oli 1 603, mikä on 271 vähemmän kuin vuosi sitten.

Keski-Suomessa oli uusia avoimia paikkoja heinäkuun aikana 2 287, mikä on 320 enemmän kuin edellisen vuoden heinäkuussa.

Katso K-S:n työllisyyskatsaus tästä linkistä:

Heinäkuun lopussa 6383 työtöntä työnhakijaa Etelä-Pohjanmaalla

Etelä-Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimistossa oli heinäkuun lopussa 6383 työtöntä työnhakijaa. Vuoden takaisesta vertailuajankohdasta määrä laski 312 henkilöllä, eli 4,7 prosentilla. Koko maassa työttömien määrä laski samalla ajanjaksolla 5,3 prosentilla.

Työttömien työnhakijoiden osuus Etelä-Pohjanmaan työvoimasta oli 7,5 prosenttia. Lukema oli Manner-Suomen alhaisin. Lähimpänä olivat Pohjanmaan ELY-keskusalue (7,6 %) ja Uusimaa (9,4 %). Koko maassa työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli 10,2 prosenttia.

Työttömien työnhakijoiden määrä laski kaikilla ELY-keskusalueilla, joista suhteellisesti eniten Pohjois-Karjalassa, Hämeessä ja Etelä-Savossa. Etelä-Pohjanmaalla tilanne koheni valtaosissa kuntia. Alhaisimmat työttömien työnhakijoiden osuudet olivat Teuvalla, Kuortaneella ja Karijoella.

Tiedot ilmenevät työ- ja elinkeinoministeriön Työnvälitystilastosta.

Katso E-P:n työllisyyskatsaus tästä linkistä


JÄTÄ KOMMENTTI