Jari-Matti Latvala tärkeä Toyotalle?!

0
Jari-Matti Latvala tyytyväisena kolmenteen sijaa Suomen MM-rallin maalissa. (Kuva: Pentti Hautala)

Pentti Hautala

MM-rallisarjan sääntöihin tuli suuri muutos vuoden 2017 alussa. Tämän ajankohdan tuomat muutokset oli noteerattu myös aikaisemmin maailman johtavien ralliautojen tekijöiden maassa Japanissa. Valppaimmin se huomiotiin joitakin vuosia MM-ralleista pois olleella Toyotalla.

Suomen automyynnin kärkitilastoihin nousseella Toyotalla laitettiin toimeksi. Otettiin yhteyttä monikertaiseen rallin suomalaiseen MM-voittajaan ja yli 100 ralliautoa vuodessa maailmalle rakentaneeseen Tommi Mäkiseen.Tästä tuloksena oli, että Mäkinen Racing sulautui Toyota GaZoo Racingiin. Samalla Saksan Köln vaihtui Suomen Puuppolaan.

Mäkinen ja Toyota laittoivat tavoitteeksi, että MM-rallisarjan kärkipaikat ovat saavutettavissa aikaisintaan vuonna 2018.
Mutta kuinkas kävikään. Tallin kuskiksi pestattu tuurilainen Jari-Matti Latvala kurvasi heti toiseksi vuoden 2017 ensimmäisessä Monte Carlo-rallissa. Seuraavassa, kauden lumirallissa Ruotsissa, Latvala ajoi kaikille yllätyksenä voittajaksi! Italiassa hopealle jne.. Vuoden aikana kertyi mestaruuspisteitä 138 ja koko sarjassa Latvala oli neljäs.

Vuonna 2018 Latvala ajoi yhden osakilpailuvoiton sekä kaksi kertaa toiseksi ja kolmanneksi. MM-pisteissä hän oli jälleen neljas. Jari-Matti on ralliurallaan sijoittunut kahtena vuotena MM-sarjassa toiseksi ja yltänyt hienosti kolmanneksi samoin kahtena vuotena.
Yhteensä Latvala on ajanut voittajaksi MM-sarjassa 18 kertaa ja palkintosijoille lähes 70 MM-rallissa. Kyseessä on siis kautta aikojen useimpaan, yli 200 MM-ralliin osallistunut rallikuski.

Latvalan Jari-Matti on ollut tänä vuonna tulisen kuuma kahde eri tiedotusvälineissä monessakin mielessä. -Sitä ilmentää tämäkin kuva Suomen MM-rallista. (Pentti Hautala)

Ei siis olekaan ihme, kun Toyotan japanilainen johtaja suitsutti Jyväskylä MM-rallin tiedotustilaisuudessa Latvalan suurta merkitystä rallitallille.

– Latvala on ollut alusta alkaen tärkeä henkilö automme hyvään menestykseen ja nousemisessa heti voittaja-autoksi. Toivottavaa on, että Jari-Matti viihtyy vielä vuosia tallissamme.

Kuluneen vuoden aikana menestystä on tullut viime vuosia vähemmän. Tämä johtuu monista tekijöistä ja myöskin huonosta tuurista. Hyvin sujunut ralli on mennyt pilalle tekniikan pettäessä ja ”pöpelikköönkin” lipsahtamisesta.

Latvala on ollut monenlaisessa myllytyksessä kuluneen vuoden aikana. Keskittymistä on häirinneet mm. verotuksen tulkinnat, häiden peruuntumisen ja tallipaikan säilymisen aiheuttamat paineet.

Kaikesta huolimatta Jari-Matti Latvalan on MM-sarjassakin näyttänyt, että hän kuuluu edelleen maailman kärkikastiin parhaana suomalaisena. Tässä kohtaa nousee varmasti mieleen Kalle Rovanperä. Kalle onkin ikäisekseen huippukuski. Samalla pitää laittaa kuitenkin jäitä hattuun. Jos ja kun rallin pääsarjaan siirtyy, niin vauhdin pitää lisääntyä runsaasti ja se tuo mukanaan paljon lisää vaaranpaikkoja! Mutta jos vähänkin on uskomista suuren johtajan sanomisiin, niin Jari-Matti Latvala jatkaa samassa rallitallissa. Kalle Rovanperällä on myöskin Mäkisen tallissa sijansa, ainakin joissakin MM-sarjan ralleissa.

Minä uskallankin sanoa, yli puolen vuosisadan ajan ralliautoilun kuviota tarkkaa seuranneena ja vuoden autouheilutiedottajanakin palkittuna, 98 prosentin varmuudella. Jari-Matti Latvala ajaan Toyotan rallitallissa vuonna 2020 !


 

pikkujoulu_700x

JÄTÄ KOMMENTTI