Tällä hetkellä ukkonen jyrähtelee Järvi-Pohjanmaan eteläisillä portteilla Pirkanmaan pohjoisosissa sekä Etelä-Pohjanmaalla.
Myräkkä nousee kohti itää sekä pohjoista. Rintama ulottuu Tampereen pohjoispuolelle asti, ja yksittäisiä ukkoskuuroja saadaan Etelä- ja Luoteis-Lappiin saakka.
Maan länsiosassa sekä Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa sisävesillä liikkuvia varoitetaan voimakkaasta lounaistuulesta.
Pahimmat ukkoset heikkenevät myöhäisillan sekä yön aikana ja ovat aamuun mennessä jo liikkuneet Suomen yli itään. Voimakkaimmillaan ukkonen oli iltapäivällä Satakunnassa ja Pohjanmaan eteläosissa.














