KD Alavus paisteli makkaraa Tusan lasikodalla

0
Tusan lasikota nähtävyys "iltavalaistuksessa" (Johanna Yli-Kaatiala)

Johanna Yli-Kaatiala / ALAVUS

Torstai 24.10. ei ollut mikään erityinen päivä, mutta Alavuden Kristillisdemokraateilla on sellainen periaate, että äänestäjiä huomioidaan myöskin vaalien välillä. Aiemmin KD Alavus on järjestänyt muun muassa teemaillan maahanmuutosta ja toisen sisäilmaongelmista. Ongelmana on saada ihmisiä innostumaan mistään järjestetyistä tapahtumista, vaikka toisaalta ainakin sosiaalisessa mediassa peräänkuulutetaan, että paikkakunnalla pitäisi olla yhtä jos toistakin.

Makkaran paistoa Tusan lasikodalla (Johanna Yli-Kaatiala)

Nyt makkaraa maistelemaan saapui ainakin 20 henkeä ja omat lisäksi. Tarjolla oli kaikkiastaan 200 makkaraa, sekä mehua ja pipareita. Sää oli hieman tuulinen, muttei sateinen. Tusan lasikodan ympäristö on nähtävyys sinänsä, mutta tapahtumaa järjestettäessä huomattiin, että opastus kodalle puuttuu, sillä nyt kyltissä lukee vain ”uimaranta”.

Aki Ruotsala
Ensi torstaina 31.10. KD Alavus järjestää sääntömääräisen vuosikokouksen ABC:n kabinetissa klo 17:30. Poliittiista tilannekatsausta tulee pitämään puoluevaltuuston puheenjohtaja Aki Ruotsala ja tilaisuus on kaikille avoin. Paikallisosaston puheenjohtaja ainakin tulee vaihtumaan, joten kisaan voi vielä ilmoittautua!

Valtakunnallisesti KD on perustanut uuden www.konservatiivi.fi -sivuston. Puoluekokouksessa Oulussa esitettiin ajatus ns. ”äijäsiiven” perustamisesta, joten tämä sivusto on sen äijäsiiven tuotantoa ehkä hieman radikaaleimmin ulostuloin. Mielipiteet ovat kuitenkin kirjoittajien omia, eivätkä edusta puolueen virallisia kantoja. Tervetuloa tutustumaan!


 

Perustavan_tuki_200219

JÄTÄ KOMMENTTI