Kuortaneen Kristillisdemokraatit järjestivät ensimmäisen Kesäillanvieton Kuortaneen Salmirannassa

0
Kuvasta puuttuu kolme henkilöä, jotka tulivat paikalle myöhemmin ( kuva: Sirkka Välimäki)

Kuortaneen Kristillisdemokraatit järjestivät maanantaina 15.7. ensimmäisen Kesäillanvieton kauniissa puitteissa Kuortaneen Salmirannassa. Toiveissa on, että siitä tulisi jatkossa perinne siten että eri paikallisosastot emännöisivät illan vuoronperään.

Paikalla oli noin 25 jäsentä Alavudelta, Alajärveltä, Kuortaneelta, Lapualta ja Soinista. Aluksi pienen hartaushetken piti Jimmy Huhtala Kuortaneelta ja porukalla laulettiin Viisikielisestä tuttuja lauluja. Sauna oli lämmin ja naiset rohkeina kävivät uimassa. Lisäksi juotiin nisukahvit ja grillattiin makkaraa. Ilta oli seurustelua, tutustumista ja leppoisaa yhdessäoloa! Mukana oli myös kasvavaa nuorta KD-polvea.

Perustavan_tuki_200219

JÄTÄ KOMMENTTI