Kuusivuotias Pyry vetäytyi syömään synttärikakkua omaan rauhaansa

0
Pandapoika Pyry täytti kuusi vuotta Ähtäri Zoossa keskiviikkona 10 heinäkuuta. Sitä piti juhlia omalla kakkureseptillä ja tarjoilla se luonnossa eläinpuiston kävijöiden silmien edessä. (Kuvat:Jouko Siirilä/jpnews.fi)

Teksti ja kuvat: Jouko Siirilä/jpnews.fi

Ähtärin pandatalon tyttö- ja poikapandan synttärit ovat aina pienimuotoinen juhlahetki. Eilen 10. heinäkuuta juhlittiin pandapoika Pyryn kuusivuotispäivää. Päivän kunniaksi murrosiän tienoille ehtinyt Pyry sai etsiä ulkotarhasta sille tehdyn synttärikakun aitauksen reunat täyttävän turistijoukon silmien alla.

 

Pandahoitaja Anna Palmrothin mukaan säät ovat suosineet alkaneena kesänä. Lämpöä ei ole ollut liikaa ja toisaalta sateet ovat kiertäneet eläinpuiston alueen aika kivasti.

Ähtäri Zoon urospanda Hua Baon, suomalaiselta lempinimeltään Pyryn, syntymäpäivää vietettiin tänä vuonna keskiviikkona. Hua Bao on pandahoitaja Anna Palmrothin mukaan nyt reipas, kasvava nuorukainen. 

– Sillä on selkeitä murrosikäisen piirteitä. Se syö jatkuvasti hyvällä ruokahalulla mutta nukkuu hiukan normaalia vähemmän. Aika ajoin täytyy tietenkin huikkailla naapurin tytölle Lumille.

Intendentti Heini Niinimäen mukaan molemmat pandat alkavat olla murkkuiässä. Syksyn mittaan ne päästetään ensi kertaa samaan aitaukseen. Suurena tavoitteena on vain parin sadan gramman painoisen pandalapsen syntyminen onnellisesti tarhaoloissa. Kaikkeen on valmistauduttu keskoskaappia myöten.

Samassa häkissä ne eivät vielä ole olleet, mutta tulevan syksyn aikana siihen jo pyritään. Eläinpuiston intendentin ja eläinlääkäri Heini Niinimäen mukaan uros kypsyy kohti aikuisuutta eläinmaailmassakin hiukan hitaammin kuin naaraat. Siinä mielessä Pyryn ja Lumin ikäjakauma on saattaa olla hyvinkin oikea Pyryn täytettyä kuusi vuotta ja Lumin päästyä viiden vuoden ikään syksyllä 20.9 tänä vuonna.

Bambu on ”peruskauraa” pandoille – sitä kuluu viitisenkymmentä kiloa päivässä

Pyry syntyi Pandakeskus Sichuanissa Bifegxianin vuorilla noin 200 kilomerin päästä Ähtärin ystävyyskaupunki Dujiangyanista. Neiti Lumi puolestaan syntyi 20.9.2014 Dujiangyanin pandakeskuksessa. Pandat tulevat sukukypsiksi kuitenkin yksilöllisesti noin neljästä kahdeksaan vuoden ikäisinä. Selviä teinitytön ja pojan merkkejä kummassakin on havaittavissa, toteaa myös Anna Palmroth.

Molempien pandojen on määrä asua Ähtärin eläinpuiston pandatalossa seuraavan 15 vuoden ajan. Kummankin syntymäpäivää juhlistetaan joka vuosi erityisvalmisteisella juhlakakulla. Pyryn kakussa oli Anna Palmrothin mukaan muun muassa porkkanaa, omenaa ja bambua sekä marjapitoista jäädykettä. 

Bambu on kuitenkin päivittäin niiden perusravintoa. Sitä pitää varata niille 50-60 kiloa päivässä mutta siitä ne syövät päivän mittaan noin 20 kiloa.

Yle.fi:n tavoittaman eläinpuiston toimitusjohtaja Jonna Pietilän mukaan tänä keväänä Ähtärin pandatalossa ei ole päästy aivan viime vuoden mukaisiin kävijämääriin. Kesäkuussa oltiin noin 15-20 prosenttia jäljessä vuoden 2018 tasosta, jolloin kävijämäärässä tavoitettiin kaikkien aikojen ennätys 275 000 kävijää. Heinäkuu on kuitenkin vilkkain sesonkikuukausi ja siitä odotetaan yhtä kaikki yhtä hyvää kävijämäärää kuin viime vuodestakin.

Kakun syönti piilossa
pääkatsomon yleisöltä 

Pyryn syntymäpäivän juhlahetki oli sijoitettu ihmisillekin normaaliin päiväkahviaikaan klo 13:een. Kun Pyry oli laskettu sisätiloista ulkotarhaan, se osasi taapertaa melko suoraviivaisesti tarhan keskivaiheille bambujen ympäröimän kakun äärelle. Siitä se nappasi herkkunsa yleisön peittäessä tarkkaan betoniaitauksen yläosan katselutasanteen.

Kakun hampaisiinsa saatuaan Pyry siirtyi kuitenkin syömään herkkuaan pääosan yleisöä, kuvaajien ja MTV:n uutisten kuvausryhmän alapuolelle, näkymättömiin. Vain pitkän objektiivin kanssa liikkeellä olleet pystyivät ottamaan lähikuvan tarhan äärilaidalta pääkatsomon alapuolella yksin juhlivasta pandasta.

Anna Palmrothin hoitamat pandat eroavat ruskeakarhuista talviunien puuttumattomuuden ohella myös siinä, että ne syövät sokeria käytännössä vain aivan pieniä määriä siinä missä ruskeakarhut voivat tempaista hunajapurkin parempaan talteen tuossa tuokiossa.

Näet kuvat suurempina klikkaamalla niitä!

 

Vielä pari omenaviipaletta ja se oli siinä!

Vierailijat mukana tärkeässä suojelutyössä

Ähtäri Zoon edustajat muistuttavat, että Pandatalossa vierailevat asiakkaat ovat mukana tukemassa pandojen kansainvälistä suojelutyötä ostamalla pääsylipun, sillä suojeluhankkeisiin osallistuvat tahot, kuten Ähtärin Eläinpuisto, osallistuvat hankkeiden kustannuksiin. 

– Pandahanke on osa Ähtäri Zoon laajempaa lajiensuojeluhankkeiden kokonaisuutta, jossa ovat mukana muiden muassa metsäpeura, vesikko ja lumileopardi, muistuttaa eläinpuiston intendentti Heini Niinimäki. Mahdolliset lahjat pyydetään osoittamaan luonnonsuojelun tukemiseksi WWF:lle: https://oma.wwf.fi/suomalainen-luonto/5-8848


 

Kyky-beach 19

JÄTÄ KOMMENTTI