Näin sisustat toimivan opiskelija-asunnon

0
10
op

Opiskelija-asunto on monelle ensimmäinen ihan oma koti.
Opiskelija-asunto on monelle ensimmäinen ihan oma koti, mutta sen sisustamisessa törmätään usein sekä rahan että tilan puutteeseen. Parilla vinkillä opiskelukämpästäkin saa viihtyisän ja toimivan kodin.

Kun tulevan kodin neliömäärä ja mitat ovat tiedossa, voidaan ryhtyä suunnittelemaan sisustusta. Lähtökohtana voidaan pitää sitä, että kodin on tarjottava toimivat puitteet sekä opiskelulle että lepäämiselle.

– Opiskelijan päätyö on opiskeleminen, mutta hän tarvitsee myös riittävästi lepoa, jotta jaksaa puurtaa. Asunnon viihtyisyys on todella tärkeä, sillä sekä töitä tehdessä että levätessä tuijotetaan niitä samoja seiniä, muistuttaa myymäläkouluttaja Minna Timonen JYSK:stä.

Opiskelijakodin sisustus on usein yhdistelmä uutta ja vanhaa. Jotta lopputuloksesta ei tule rauhatonta sekamelskaa, punaiseksi langaksi kannattaa valita jokin teema tai väri, joka pitää paketin kasassa.

Työtuoli ja vuode tärkeimmät

Opiskelija tarvitsee ensisijaisesti tilaa työskentelylle, joten ykkösenä hankintalistalla ovat työpöytä, siihen liittyvät säilytysratkaisut, lukuvalo sekä säädettävä työtuoli, joka tarjoaa mahdollisimman hyvän istuma-asennon.

– Vaikka työpöytä olisikin vanha, tuoli kannattaa ostaa uutena, jotta se on varmasti istujalle sopiva. Vanhalla tuolilla ei saa aikaan hyvää jälkeä, vaan tuloksena on kipeä selkä.

Työpöydän lisäksi pienessäkin kodissa on hyvä olla kompakti ruokapöytä, joka voi tarvittaessa toimia apupöytänä työpisteen vieressä. Jos asuntoon mahtuu sohva, myös sohvapöytää voi käyttää ruokapöytänä.

– Etenkin pienissä yksiöissä ei useinkaan ole sohvaa, vaan vuode toimii istumapaikkana. Päiväsaikaan vuoteen voi muuttaa sohvaksi tekemällä siihen selkänojan isoista tyynyistä tai jos vuode on moottoroitu, kääntämällä toisen päädyn selkänojaksi, Timonen ehdottaa.

– Työtuolin tavoin myös patja kannattaa ostaa uutena, jotta se tarjoaa parhaat mahdolliset unet. Jos vuode toimii myös istumapaikkana, patjaa on hyvä käännellä parin kuukauden välein, jotta se kuluu tasaisemmin.

Hyödynnä kaikki neliöt

Pienten asuntojen kirous on usein se, että neliömäärä kulkee käsi kädessä kaappitilan kanssa. Silloin kannattaa hyödyntää asunnon korkeutta ja hankkia seinähyllyjä tai korkeita, kevyitä avohyllyjä. Irtotavarat piiloutuvat kätevästi hyllyille laitettaviin, sisustukseen sopiviin koreihin ja laatikoihin.

– Kevyttä avohyllyä voi käyttää yksiössä myös tilanjakajana erottamassa työpistettä oleskelutilasta. Hyllyn lisäksi tilanjakajana toimivat esimerkiksi kattoon kiinnitetty sälekaihdin, rullaverho, paneeliverho tai bambuverho, Minna Timonen sanoo.

– Säilytystilaa löytyy myös vuoteen ja sohvan kaltaisten isompien huonekalujen alta. Kannellisiin sängynaluslaatikoihin voi varastoida esimerkiksi varavuodevaatteita tai vaikkapa vieraille tarkoitetun ilmapatjan.

Muistitko nämä?

– Hanki opiskelija-asuntoon ensin vuode ja työpiste ja mieti sitten, mille muulle jää tilaa. Sisustuksen avainsanat ovat toimivuus ja viihtyisyys: monta vuotta kestävää opiskeluaikaa ei kannata kituuttaa ankeassa ympäristössä.
– Opiskeluaikoina tulee muutettua usein. Muuttourakan helpottamiseksi kannattaa hankkia kevyitä kalusteita.
– Yksin yksiössä asuva opiskelija ei tarvitse kovinkaan paljon kalusteita ennen kuin kavereita tai sukulaisia tulee käymään. Kokoontaitettavat tai pinottavat tuolit, taiteltavat varavuoteet ja moottoroidut ilmapatjat on helppo napata esiin silloin, kun niitä tarvitsee.
– Pienen asunnon kylpyhuoneeseen mahtuu usein vain yksi pieni kaappi. Jotta pesuaineita ja muita kylppäritavaroita ei tarvitse säilyttää kirjahyllyssä, kannattaa sijoittaa kylpyhuoneeseen korkea pystyhylly.
– Sekä uusia että vanhoja kalusteita voi helposti muokata sopimaan paremmin kokonaisuuteen, jotta kodin yleisilme pysyy rauhallisena.

KanelinFByleism1

JÄTÄ KOMMENTTI