SLL | Kesävalokuvakilpailu Lappajärven maisemista ja luonnosta

2
Pohjanmaan Kolilta, Alajärven Pyhävuorelta aukeavat upeat näkymät Lappajärvelle (Foto : Jukka Ketonen)

Kilpailun järjestää Suomen luonnonsuojeluliiton Pohjanmaan piiri yhteistyössä Järviseudun ympäristöyhdistys Kotikontu ry:n kanssa. Kilpailun aiheena ja tarkoituksena on kuvata joko maisemakuvia tai eläinkuvia Lappajärvellä, Euroopan suurimman kraatterijärven rannoilla.

Etelä-Pohjanmaan maakuntajärven Lappajärven koillissektoriin ollaan kaavoittamassa Lappajärven kunnan toimesta massiivista teollista tuulivoima-aluetta Iso-Saapasnevalle, jossa on tavattu myös monia uhanalaisia eläinlajeja. Valokuvakilpailulla on tarkoitus tuoda esille niitä luonto- ja maisema-arvoja, jotka häviävät pysyvästi, jos kaavoitettava tuulivoimala-alue annetaan toteutua.

Kilpailulla haetaan kesäisiä otoksia elävästä elämästä kuvattuna siten, että maisemavalokuvissa näkyvät kuvien taustalla kaavoituksen alla oleva tuulivoima-alue tai valokuvat kuten esimerkiksi luonto- ja eläinkuvat otetaan vaihtoehtoisesti kaavoituksen alla olevan tuulivoima-alueen sisältä.


Kilpailussa on kaksi kategoriaa, joihin osallistuminen on kaikille avointa. Kategoriat ovat Maisemakuvat sekä Luonto- ja eläinkuvat. Kilpailun säännöt löytyvät sivuilta www.sll.fi/pohjanmaa.
Kilpailuun osallistutaan digikuvilla. Palkintoina on rahapalkinnot kategorioiden parhaille. Kilpailuaikaa on 15.10.2019 saakka, johon mennessä otokset tulee lähettää JPEG-muodossa matalaresoluutiokuvina (esim. 1920 x 1080 px/72 dpi) kuvakilpailu.isosaapasneva@gmail.com sähköpostiin. Tuomareina toimivat pohjalaiset valokuvaajat Esa Siltaloppi ja Benjam Pöntinen.



 

Perustavan_tuki_200219

2 KOMMENTTIA

  1. Ihmettelen tätä nykymenoa, kun koko ajan vouhotetaan ilmastonmuutoksesta, niin yhtäkaikki samat ihmiset vastustavat kynsin, hampain tuulivoimaa. En todella enää ymmärrä, mitä liikkuu ihmisten päässä tai sitten siellä ei liiku enää mitään muuta kuin jotain kellertävää nestettä.

JÄTÄ KOMMENTTI