Sorsajahti alkaa torstaina klo 12.00

0
Perinteinen sorsajahti alkaa tiistaina 20.8. ja tapoja noudatellen paukuttelu saa alkaa aikaisintaan keskipäivällä kello 12.00

sorsastus alkaa klo 12.00!

Sorsastus alkaa perinteisesti 20.8. klo 12.00. Se avaa monen jahtimiehen kauden ja liikkeellä onkin viime vuosina ollut yleensä parisataatuhatta metsästäjää.

Samalla se on myös enteilee monella tavalla kesän loppumista, josta huvila- ja mökkikauden päättymiseenkään ei ole aikaa kuin viikonpäivät. Vuosilomat on suurimmalta osin pidetty ja katseet ja toimet kääntyvätkin kiihtyvällä vauhdilla lähenevään syksyyn. Satoa kerätään entisaikojen traditioihin nojaten tulevan talven varalle ”maalta,mereltä ja ilmasta”.

Muutamia sorsastustapoja

Sorsastusta voidaan harjoittaa ns. hiivintä-/kuljeskelumetsästyksenä, houkuttelemalla tai vahtimalla.

Hiivintämetsästyksessä pyritään lähestymään näkö- tai kuulohavainnoin paikallistettuja lintuja ampumahollille. Vesilintuja metsästetään usein niin, että kuljeskellaan tai liikutaan esim. veneellä vesilintujen suosimilla paikoilla, kuten rantaheinikoissa ja jokien suvantopaikoissa, ja pyritään ampumaan karkoittuvia lintuja. Ylösajava ja noutava koira on luonnollisesti tällaisessa työssä oiva apulainen. Rouvikoissa ja rannoilla kannattaakin usein liikkua ketjussa esimerkiksi siten, että yksi mies kulkee rannalla, yksi mies tai koira kahlaa/ui ruovikossa ja yksi tai kaksi liikkuu veneellä ruovikon laitaa. Tämä yhdistettynä menosuunnassa odottavaan passimieheen voi olla vesilintupitoisilla vesillä hyvin tehokasta.

Houkuttelussa sorsia voi yrittää saada ampumahollille houkutuskuvien eli kaaveiden ja pillien avulla. Kuvien käyttö alkaa olla tehokasta vasta vähän myöhemmin syksyllä, kun vesilinnut alkavat parveutua muuton lähestyessä. Voi lintuja saada laskeutumaan kuville toki kauden alussakin. Tärkeintä on asetella kuvat reilusti haulikon kantaman sisäpuolelle passipaikasta. Kuvien määrässä ei kannata kursailla, vähintään kannattaa käyttää 4-5 kaavetta. Kaupoista saatavat muovisorsat ovat aivan kelpoa tavaraa. Jos innostuu tekemään kaaveet itse on syytä muistaa, että kaula ei saa olla pitkällä eikä pää pystyssä. Moinen kuva ei luo illuusiota rauhallisesti ruokailevasta parvesta, johon kannattaa laskeutua.

Vesilintuja on perinteisesti metsästetty vahtimalla ns. iltalennolta. Tällöin metsästäjä piiloutuu passiin sellaiselle paikalle, jonka tietää olevan lintujen lentoreitillä. Vastaavalla tavalla voidaan passiin hakeutua myös aamulennolle. Sorsien aamulento tapahtuu 3-4 tuntia auringon noususta ja iltalento kestää hämärtymisen alkamisestä pimeän tuloon. Jos meinaa aiheuttaa yleisönosastokirjoittelua ”pimeässä metsästämisestä” on syytä valita passipaikka siten, että itsellä on selkä itään, jolloin ampumaan pääsee vaaleaa taustaa vasten. Aurinko kun laskee länteen. Erilaisten liikettä peittävien suojien käyttö on kannattavaa, koska vesilinnut tuntuvat erottavan erityisesti liikkeen todella hyvin. Muutenkin kovin kirkkaisiin väreihin sonnustatumista ja vaaleaa taustaa vasten patsastelua kannattaa välttää.

Sorsastamaan pääsee usein myös ilman metsästysseuran jäsenyyttä tai maan omistusta, koska lupia myyvät osakaskunnat (ent. kalastuskunnat) ja erilaiset muut vesioikeutta halinnoivat elimet kuten kalastusyhtymät. Myös valtion mailla on mahdollisuus sorsastukseen.

AA-KaMa_270719

JÄTÄ KOMMENTTI