Tupakkatuotteet katoavat päivittäistavarakaupoissa näköpiiristä ensi sunnuntaina 1. tammikuuta 2012, kun tupakkalain muutoksen mukainen esilläpitokielto astuu voimaan.
Tupakkatuotteet, kuten savukkeet, sikarit ja irtotupakka, sekä niiden tavaramerkit eivät saa olla ensi vuoden alusta lukien asiakkaiden nähtävillä.
Jatkossa myyjät joutuvat ojentamaan tupakkatuotteet niiden säilytyspaikasta eikä asiakas saa tarkastella valikoimaa vaan myyjä voi kertoa siitä pyydettäessä joko suullisesti tai kuvaston avulla.
Yleisimpiä tupakkatuotteiden kalusteratkaisuja vuodenvaihteen jälkeen ovat kassojen takana tai yläpuolella olevat ovelliset kaapit ja hyllyt. Kassojen läheisyydessä olevien myyntilaitteiden painotaulut ovat vuoden alusta lähtien numeroitu.
Tupakointivälineet, kuten savukepaperi, tupakkapiiput ja tupakansytyttimet, saavat olla ensi vuoden esillä vanhaan malliin, mutta tupakkatuotteen tavaramerkillä myytävät tupakointivälineet on poistettava näkösältä 1.1.2013 alkaen.














