USKOMATON KOKEMUS | Liikenteessä myös ammattilaisista löytyy ”sekopäitä”.

0
(Arkistokuva!)

Viime torstaina autoilin vaihtelun vuoksi Helsingistä Pohjanmaalle Jyväskylän kautta. Varsin erikoiseksi matkan teki seuratessani parin ulkolaisen rekan ajotyyliä valillä Hartola – Jyväskylä. Tällä Suomen pisimmällä tieosuudella 4-tiellä, jonka pituus on 1295 kilometriä, jouduin todistamaan välillä Lahti – Jyväskylä todella uskomatonta rekka-ajoneuvon käyttäytymistä.

Peräkkäin ajoi kaksi LKV Walter nimellä varustettua täyspitkää rekkaa, jossa toinen ohitti toisen ohituskaistalla ennen Hartolaa. Toinen samaisen yhtiön rekoista kääntyi huoltoasemalle heti Hartolan jälkeen. Seuraavalla eteen tulleella ohituskaistalla rekka ei kaiketi tykännyt mielestään minun liian hitaasta vauhdinlisäyksesta kun nopeus vaihtui 100 km/h, vaan vilkutti valoja, antoi isoäänisen huomautuksen ja ajoi ohi kaikesta päättäen yli 100km/h. Ennen ohituskaistaa rekka jyristeli perässäni vain muutaman metrin päässä useita kilometrejä.

Ohitustilanteen jälkeen huomasin, että rekka toimii samalla kaavalla muiden henkilöautojan ja muiden ajoneuvoyhdistelmien kanssa. Henkilöautojen takapuskurin tuntumassa kilometritolkulla ja sitten ohituskaistalla ohi. Ihmettelin, etteikö noissa ”ulkolaisissa” rekoissa ole minkäänlaisia rajoittimia. Toisaalta tuli mieleen kuljettajan sekopäisen arvelluttava liikennekäyttäytyminen. En osannut kuvitella, että missään päin Eurooppaa harrastetaan tällaista hyvin kyseenalaista ajokulttuuria? Vaiko sittenkin?

Koska olin nyt selvästi kiinnostunut rekan käyttäytymisestä. Seurasin sen ajoa vielä tovin ja totesin tuon raskaan ajoneuvoyhdistelmän ”hiillostavan” ainakin kymmenkuntaa muutakin edellään ajanutta henkilöautoa. Hieman ennen Jyväskylää kyseinen rakka katosi näköpiiristä, enkä enää sitä nähnyt, vaikka ajonopeuteni oli rajoitusten mukaista.

Ikäväkseni en pystynyt saamaan rekan rekisterinumeroa ylös ennen ohitusta, sillä sen verran vaarallista rekan edessä ajaminen oli, eikä numero vilahtanut näkökenttään ohituksen jälkeenkään.


Onko sinulla kokemuksia erikoisista tilanteista liikenteessä? Kirjoita tai kerro tapauksestasi meille!

Kommentointimahdollisuus on myös aina käytössäsi artikkelipalsatan alaosassa!


 

AA-KaMa_270719

JÄTÄ KOMMENTTI