
Yrittäjä Anne Lanamäki ja uusi muotiputiikki Zinnie's otettiin vastaan runsain kukkasin ja tervetulotoivotuksin. (Kuva: Jukka Ketonen/JPnews)
Alajärven kaupunki sai pitkästä aikaa Kauppakadulleen uuden kauppiasyrittäjän.
Lehtimäen Keskikylässä aikaisemmin sisustus-ja muotiputiikkia pitänyt yrittäjä Anne Lanamäki siirtyi ja avasi viime viikon perjantaina muotiputiikki Zinnie’s nimisen myymälänsä Kauppakatu 18 kiinteistössä.
Myymälätilat vapautuivat kenkäkauppa Mokkasiinin lopetettua toimintansa jokin aika siten.
-Vapautuneet myymälätilat hyvällä vilkaalla liikepaikalla aivan Alajärven keskustassa saivat minut siirtämään liikkeeni Lehtimäeltä Alajärvelle, kertoi yrittäjä Anne Lanamäki avajaispäivänä.
-Liikkeeni muotiputiikki Zinnie’s tulee tarjoamaan kaikenikäisten asustemuotia, joten liikkeestä löytyy asusteita naisille sekä miehille, lapsia, ikäihmisiä ja erikoiskokoja tarvitseviakaan ei ole unohdettu, lupasi yrittäjä Lanamäki.
Putiikista löytyy asusteiden lisäksi mielenkiintoisia lahja- ja sisustusartikkeleita, sekä suosittuja lapsille tarkoitettuja laadukkaita leluja ja esineitä.
Lukuisten onnitelijoiden ja kukkasten täyttämään avajaispäivään Anne Lanamäki oli erityisen tyytyväinen.
- Ihmisiä on käynyt mukavasti tutustumassa uuteen putiikkiimme ja vastaanotto on ollut tervetullutta.
Liikkeessä on vielä laajennussanerointi hiukan kesken ja tulevista suunnitelmista yrittäjä Anne Lanamäki oli vielä salaperäisen vaitonainen.














