Yllättäviä käänteitä Kristillisdemokraattien Pohjanmaan piirin syyskokouksessa Närpiössä

0
Närpiön kaupunginjohtaja Hans-Erik Lindqvist kertoi kaupungin historiasta ja kuulumisista. Piirin puheenjohtajana jatkava Kimmo Rantanen vasemmalla. (Johanna Yli-Kaatiala)

Piirin puheenjohtajavalinnassa tuli yllätyskäänteitä. Puheenjohtajana vuosien ajan toiminut Kimmo Rantanen ei ollutkaan ihan viime päivinä varma siitä, että onko käytettävissä edelleen, vaikka oli aiemmin niin ilmoittanut. Kokouksen aikana läsnäolijat hieman hämmästyivät tilanteesta. Toisiksi puheenjohtajavaihtoehdoiksi esitettiin Kati Nummensaloa Seinäjoelta ja Pentti Ahopeltoa Alavudelta.

Kati Nummensalo kuitenkin kieltäytyi kunniasta muihin kiireisiin vedoten. Pentti Ahopelto puolestaan olisi ottanut haasteen vastaan. Rantanen soitti kokouksen aikana kuitenkin yhden puhelun, jolla varmistui, että hän tulee jatkamaan puheenjohtajana vielä tulevan vuoden, koska valtaosa kokousedustajistakin oli sillä kannalla. Samalla kuitenkin käynnistyi puheenjohtajakisa, johon Ahopelto oli jo ilmoittautunut mukaan! Varapuheenjohtajana jatkaa Tellervo Vallius Vaasasta ja piirisihteerinä toimii Anne Nätynki Alajärveltä.

Myöskin piirihallituksen jäsenvalinnoissa tapahtui pientä yllätyskäännettä. Erovuorossa ollut Johanna Yli-Kaatiala olisi luovuttanut Alavuden paikkansa Pentti Ahopellolle. Lopulta Arja Ollikainen Ähtäristä luovutti paikkansa Alavudelle siten, että myöskin Johanna Yli-Kaatiala jatkaa piirihallituksessa, koska hän toimii myöskin piirin jäsenrekisterin ylläpitäjänä.

Pohjanmaan piirihallituksen jäsenet ovat siis seuraavan kaksivuotiskauden edellä mainittujen lisäksi: Seppo Pitkämäki Ilmajoelta, Kari Laine Lapualta, Merja Latvala Kurikasta, Tiina Hauta Kauhavalta, Anita Viik-Ingvesgård Kristiinankaupungista, Heimo Hokkanen Vaasasta, Kaisa Jouppi Isokyröstä, Tomi Kaunismäki Vaasasta, Ruut Nygård Seinäjoelta, Tellervo Vallius Vaasasta, Raija Viljanmaa Laihialta, Timo Virtanen Jalasjärveltä ja Liivia Viita-aho Ähtäristä.

Piiri valitsi puoluehallituksen jäseneksi jatkamaan puheenjohtaja Kimmo Rantasen ja varalle tuli uutena Pentti Ahopelto Alavudelta.

Syyskokous pidettiin lauantaina 19.10. Närpiössä Frank Mangs Centerissä, johon useimmat pääsivät tutustumaan ensimmäistä kertaa. Keskusta esitteli Kurt-Erik Nordin, joka toimii myös Närpiön suurimman yrityksen, Närpiön Puun ja Metallin toimitusjohtajana. Frank Mangs on ollut aikoinaan suomenruotsalainen evankelista ja saarnaaja. Nykyään yhdistyksellä on yli 500 jäsentä eri puolilta maailmaa.

Närpiön kaupunginjohtaja Hans-Erik Lindqvist kertoi kaupungin historiasta ja nykytilanteesta. Närpiö on ollut pienistä paikkakunnista ensimmäinen Suomessa, joka on ottanut maahanmuuttajia jo 1980-luvulla. Työttömyysprosentti on kaupungissa alhainen ja alkutuotannon osuus mittava.

 



 

JÄTÄ KOMMENTTI