Alajärven kesämarkkinoiden eli Rokulipäivien aikaan on markkinayleisöllä mahdollista tutustua Hubi25 -yhteisölliseen etätyötilaan Hoiskontiellä. Tarjolla avoimien ovien ajan on kahvia, teetä, mehua ja pientä purtavaa ja sekä Hubi25-tiloissa kävijöille pieni yllätys. Mikä on HUBI25? Hubi25 on MAKSUTON yhteisöllinen työtila ja kohtaamispaikka kaikille etätyötä tekeville. Paikalle voi tulla...
Jarkko Ruohola/ J-Pnews Virrat Virtain Liedenpohjassa sijaitsevalla Toisveden Puun vanhalla saha-alueella toteutetaan täydentäviä selvityksiä alueella aiemmin toteutetuille ympäristöteknisille tutkimuksille. Epävarmuuksien poistamiseksi kohdealueella tehdään maaperän ja pohjaveden osalta lisätutkimuksia. Toisveden Puun vanhalla saha-alueella todettiin vuonna 2022 toteutetuissa tutkimuksissa maaperässä paikoin runsaasti puu-, metalli- ja muovijätettä maa-aineksen seassa. Lisäksi...
S-Market_Soini_alkuvuosi2024
Fagerkullafestejä vietetään jälleen tänä kesänä osana Alajärven Lehtimäen Ränkiviikon ohjelmaa. Keskiviikkona 12.7. klo 18 alkaen Fagerkullan vanhan pappilan pihapiirissä Lehtimäellä (Kirkonkyläntie 219) saadaan rennossa ulkoilmatapahtumassa nauttia tasokkaasta musiikista, yhteydestä, kesäherkuista ja lämpimästä tunnelmasta. Festilavalle nousevat Rectory House, Kristiina Brask, Jukka Leppilampi, Tove Wingren-Leppilampi ja Marko...
Pentti Hautala/ J-Pnews Alavus/Töysä Alavuoden Yrittäjät Ry:n, kaupungin ja yhteistyö-kumppanien toimesta järjestettiin Ryskööt-markkina-tapahtuma jo 34 kerran. Markkinameininki ja moni-puolinen ohjelma on aina kerännyt tuhansia kävijöitä. Väkeä on saapunut omalta paikkakunnalta, lähialueelta ja kauempaakin. Tuttujen tapaaminen onkin ollut arvossaan, muualle muuttaneiden taholta. Joinakin kesinä, oikein kurjan sään vallitessa on...
Viinimyymälä_aukiolo_22-23
CNC-koneistukseen erikoistunut An-La Oy on perjantaina 30.6.2023 allekirjoitetulla sopimuksella siirtynyt Tikli Groupin tytäryhtiö Honpumet Oy:n omistukseen. An-La Oy jatkaa toimintaansa itsenäisenä yhtiönä, ja yrityksen henkilökunta jatkaa vanhoina työntekijöinä yhtiön palveluksessa. An-La Oy:llä on toimipisteet Alajärven Luoma-aholla ja Nokian Siurossa, missä molemmissa toiminta säilyy ennallaan. – Yritysjärjestelyn jälkeen meillä on...