Vakava tilanne sattui lauantaina puolelta päivin Kokkolan kaupunkia halkovan ns. Suntin salmen rannan kävelytiellä.  Nainen oli ollut lastensa kanssa lenkillä Englanninpuistossa, Kokkolan urheilutaloa vastapäätä. Lastenrattaissa ollut 2 kuukautta vanha vauva joutui veden varaan kun vaunut karkasivat lähellä veden uomaa äidin otteesta ja putosivat suoraan Suntiin. Äidin mukaan...
  Lauantai yönä (8.10.) vähän ennen kello yhtä Lappajärven keskustassa Maneesintiellä kauppaliikkeen pihasta ajoi Pohjanmaa poliisin partion eteen vanhanmallinen tumma Mitsubishi Pajero merkkinen ajoneuvo, jonka kuljettaja kiihdytti autoa voimakkaasti kohti Kärnäntietä. Poliisipartio seurasi Pajeroa, jonka kuljettaja ei totellut poliisin pysäytysvaloa vaan jatkoi suurella nopeudella matkaansa kohti Kivikouluntietä...
Yleisötilaisuus_Hautakylä
AA-Kitee_180619
Viime viikonloppuna ilmenneen nuorison yhteenoton vuoksi Pohjanmaan poliisi suoritti nuorisojoukkoihin kohdistuvaa tehostettua valvontaa partioimalla oletetuilla kokoontumispaikoilla Nurmon ja Lapuan alueilla koko illan ajan. Autoja ja mopoautoja oli runsaasti liikkeellä. Nurmon yläasteen pihaan ja myöhemmin Nurmon Siwan pihaan niitä kokoontui poliisin arvion mukaan noin 200. Poliisi...
Ähtäriläinen kansanedustaja Mikko Savola (kesk.) pitää erityisen tärkeänä, että myös eläkeläiset ja kaikista pienituloisimmat tulonsiirtojen varassa elävät huomioitiin veronkevennyksiä tehdessä. Hallituksen päättämät noin miljardin veronkevennykset ovat pääosin kohdistuneet pieni- ja keskituloisiin sekä eläkeläisiin. Eläketulon osalta verokevennys ehdotetaan toteutettavaksi muuttamalla valtionverotuksen ja kunnallisverotuksen eläketulovähennyksiä sekä eläketulon lisäveroa....
kategoriainfo1
  - Maailmanpolitiikan etiikan epätasapaino tulee näkyväksi, kun sodan osapuolena on suurvalta. Jos kyseessä olisi Afrikan alueella tapahtuva kansanmurha, olisi YK jo reagoinut voimakkaammin. Nyt Euroopan naapurissa teurastetaan siviilejä, eikä mitään tehdä, koska Venäjän kanssa ei haluta avoimeen konfliktiin, sanoo ulkoasianvaliokunnan jäsen Tiina Elovaara (ps).   YK:n...
rivitalo_Lauttonen_4-19