Tilanne edelleen vakava, pikatestausta vahvistetaan. Pikatestausta vahvistetaan Pohjanmaan koronakoordinaatiotyöryhmä kokoontui perjantaina ylimääräiseen kokoukseen tarkastelemaan alueen tilannekuvaa ja suositusten ja rajoitusten riittävyyttä sekä purevuutta. Myös Avilta oli pyydetty kuluneella viikolla arviota toimenpiteistä. Perjantaina uusia suosituksia ei annettu, koska alueella on jo käytössä vahvat suositukset. Valtakunnan tasolta saadaan...
PENTTI HAUTALA Ähtäri/Alavus Ähtärin ja Töysän teillä lauantaina (13.2.) ajettava Mesikämmen-ralli on kerännyt huomattavan osallistuja määrän. Eri puolilta Suomea on, seutukunnan perinteikkääseen autourheilutapahtumaan ilmoittatunut tähän mennessä noin 180 kilpailijaparia. Historic-luokissa on satakunta autokuntaa, ja niin sanotuissa lisäluokissa noin 80. Ensimmäisenä  neljän erikoiskokeen (EK:n) reitille starttaavat hotelli Mesikämmenen...
S-Market_Soini_alkuvuosi2024
Sarjatulileikkiase aiheutti usean partion tehtävän Virroilla Sisä-Suomen poliisi sai eilen tiedon, että kello 13.35 aikaan Virtojen Killinkoskella on nähty liikkuvan aseistettu henkilö. Ilmoituksen mukaan ase olisi ollut sarjatuliase. Poliisi varautui tilanteeseen usean partion voimin, jonka vuoksi alueella liikkui useita poliisin ajoneuvoja. Eilen kello 14.20 aikaan varmistui, että...
Myöhemmin koronapositiiviseksi todettu henkilö on liikkunut Veljekset Keskisen liiketiloissa Tuurissa perjantaina 5.2.2021 klo 15.00-16.00 välisenä aikana. Henkilö on ruokaillut ravintola Onnenkivessä ja asioinut sekä tavara- että ruokapuodissa. Henkilöllä ei ole ollut suu-nenäsuojusta. Muita tuona aikana Veljekset Keskisellä asioineita asiakkaita sekä henkilökuntaa kehotetaan seuraamaan mahdolliseen tartuntaan liittyviä...
Viinimyymälä_aukiolo_22-23
Jarkko Ruohola/J-Pnews Virrat Kuntalaisten toiveesta lähtenyt jäälinnaprojekti on edennyt metrin viikkovauhdilla. Edellistiistaina alkanut jäälinnan rakentaminen oli edennyt  eiliseen mennessä niin, että muurien korkeus oli ylittänyt yhden metrin. Virtain torille, vanhan grillin kohdalle nouseva katutaideteos alkaa näkyä jo Virtaintielle ja Keskustielle. Linnanrakentajien olisi hyvä muistaa ottaa mukaan...