Ähtäriläinen kansanedustaja, Keskustan Etelä-Pohjanmaan piirin puheenjohtaja ja puoluehallituksen jäsen Mikko Savola on valittu Suomen Keskusta rp:n työvaliokuntaan. Savola korostaa, että koko puolueen suuri ponnistus on kevään kuntavaaleissa, mutta keskustalaisen vaikuttamisen näkyminen ja kehittäminen on pidempi projekti. Tiukka ote on saatava myös kannatuksen kääntämiseksi nousuun. - Haluan...
Alavuden Kirkkomännikön koululla on tällä viikolla tapahtunut yhtä kolmatta luokkaa koskeva joukkoaltistuminen koronavirukselle. Tämän seurauksena altistunut luokka asetetaan tartuntatautilain perusteella karanteeniin 28.1.2021 saakka. Kaikkiin asianosaisiin perheisiin tullaan olemaan yhteydessä asiasta tämän päivän aikana.    
S-Market_Soini_alkuvuosi2024
Valtioneuvosto on päivittänyt erikoissairaanhoidon keskittämisasetuksen. Siinä vahvistetaan Vaasan sairaanhoitopiirille asiakas- ja potilasturvallisuuden kehittämisen ja suunnittelun kansallisen yhteensovittamisen tehtävät. Vaasan sairaanhoitopiirin johtajan Marina Kinnusen mukaan nyt täyttyi hänen unelmansa siitä, että Suomeen saataisiin kansallinen keskus kehittämään asiakas- ja potilasturvallisuutta. Tämä tavoite lausuttiin julki ensimmäisessä kansallisessa potilasturvallisuuden...
Tilannetietoa Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin COVID-19-tilanteesta  Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä todettiin eilen 19.1.2021 neljä uutta koronavirustartuntaa. Tartunnoista valtaosa liittyy aiempiin tartuntaketjuihin. Tartuntojen kokonaismäärä sairaanhoitopiirissä on 484. Sairaalahoidossa ei ole hoidossa koronaviruspotilaita. COVID-19 -näytteitä on Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä otettu tähän mennessä kaikkiaan 66 090. Eilen tutkittiin 391 näytettä. Testimäärät ovat kuluneen viikon aikana...
Viinimyymälä_aukiolo_22-23
Motivaatiota ja tehoa yrityksien strategiatyöhön Tieto lisää tulosta –koulutushanke järjestää Kuusiokuntien alueen yrityksille strategiaseminaarin ja –työpajan helmikuussa. Päivien ohjelmassa tulee olemaan sopivassa suhteessa asiaa luentomuodossa kuin myös yksilö- ja ryhmätehtäviä sekä mukavaa verkostoitumista. Strategiaseminaari ja –työpaja on suunnattu erityisesti yritysten johdolle, hallitusten jäsenille ja johtoryhmille,...