Ruovedellä rivitalon pihalla sattui keskiviikkona (27.1.) aamuyöllä ampumavälikohtaus, jossa ammuttiin useita laukauksia. Osallisina tapahtuneessa olivat rivitalon yksityisasunnossa olleet henkilöt ja pihalle saapunut seurue. Ampumavälikohtauksen taustalla on henkilöiden väliset riidat. Yksi henkilö loukkaantui lievästi. Poliisi on eilen 27.1.2021 ottanut kiinni seitsemän henkilöä, joiden osallisuutta tapahtumaan selvitellään.  Tapahtuman tutkinnan...
Tilannetietoa Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin COVID-19-tilanteesta Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä todettiin eilen 28.1.2021 kaksi uutta koronavirustartuntaa. Toisen tartunnan lähde on ulkomailta ja toinen muualta Suomesta. Tartuntojen kokonaismäärä sairaanhoitopiirissä on 504. Sairaalahoidon tarve on lisääntynyt. Tällä hetkellä keskussairaalassa on hoidossa neljä koronaviruspotilasta. Alueen terveyskeskuksissa ei ole hoidossa koronapotilaita. Koronakuolemia ei ole...
S-Market_Soini_alkuvuosi2024
Soinin 4H toiminnanjohtajana Saija Källin jälkeen on aloittanut Matti Puranen. Soinin 4H yhdistyksen uusi toiminnanjohtaja Matti Puranen on 26-vuotias ja kotoisin Pietarsaaresta. Hän muutti Seinäjoelle vuonna 2010 ja muuttaa nyt Soiniin. Puranen opiskelee tällä hetkellä SeAMKssa kolmatta vuotta Bio- ja Elintarviketekniikan insinööriksi, opiskeltuaan vuoden ravintola-alaa...
Pohjanmaan koronakoordinaatioryhmä ja Pohjanmaan Sairaanhoitopiiri tiedottaa: Suositus alle 10 hengen kokoontumisista koskee myös vapaa-ajan tilaisuuksia Tiistaina kokoontunut Pohjanmaan koronakoordinaatioryhmä nostaa jälleen esiin perustoimenpiteiden tärkeyden virusepidemian leviämisen hillitsemissä.  – Kun vieraillaan sairaaloissa ja hoitolaitoksissa on erityisen tärkeää, että noudatamme tarkasti annettuja suojautumisohjeita. Vierailuja ei pidä tehdä sairaana...
Viinimyymälä_aukiolo_22-23
Sivistysvaliokunnan puheenjohtaja Risikko: Lasten ja nuorten harrastustoiminta on turvattava  Kokoomuksen kansanedustaja ja sivistysvaliokunnan puheenjohtaja Paula Risikko on huolissaan  mm. harrastustoiminnan rajoituksista. - Rajoitusten on oltava viimesijaisia ja aivan välttämättömiä. Korona-aika on osunut kovalla kädellä lapsiin ja nuoriin, jotka ovat joutuneet sopeutumaan poikkeuksellisiin opetusjärjestelyihin sekä harrastustoiminnan rajoittamiseen,...