Ähtärissä siirryttiin keilailukauteen

0
"Keilapallon paino vaihtelee vähän yli kahdesta kilosta runsaaseen seitsemään kiloon. Jokainen voi valita kymmenen kokoisista palloista itselleen sopivimman", opastaa Janne Muhonen radan päässä Ähtärin upouudella keilahallilla. (Kuvat: Jouko Siirilä/jpnews.fi)

Teksti ja kuvat: Jouko Siirilä/J-Pnews

Hotelli Mesikämmenen yhteyteen rakannettu keilahalli otettiin pelaten käyttöön viime perjantaina, juhannusaattona. Liikuntakoordinaattori Janne Muhosen mukaan jo juhannuspäivänä radat olivat suhteellisen täynnä ja hikikin tuli pintaan, kuten jokaisessa kunnon urheilulajissa. 

Ähtärissä on pitkien puheiden ja odottelun jälkeen lopultakin oma keilahalli. Tämän jälkeen kaupungin sisäliikuntamahdollisuudet ovat jo huomattavan monipuoliset maaseutupaikkakunnaksi. Liikuntahalli valmistui kaupungin keskustaan viime syksynä ja seuraavaksi odotellaan uimahalliremonttia.  

– Positiivista oli sekin, että suuri osa kävijöistä vaikutti olevan ähtäriläisiä. Turisteille tätä ei ole vielä ehditty kunnolla edes markkinoida. Jatkon kannalta on hyvä tietää, että täällä kausi jatkuu täysillä ympäri vuoden toisin kuin useilla muilla radoilla.

Muhonen on ehtinyt kaavailla Ähtärin keilaradalle jo puulaakitoimintaa ja vaikkapa lähialueen liigaa. Urheiluseuroista Ähtärin Valpas on osoittanut kiinnostusta laajentaa seuratoimintaa keilailun pariin.

Ähtärin keilahalli valmistui Hotelli Mesikämmenen yhteyteen kuin varkain talven aikana.  Sisällä on vielä laittamista jonkin verran mutta itse radat avattiin yleisön käyttöön juhannusaattona.

Koettelee kuntoa mutta sopii
kaikenikäisille ja kuntoisille

Janne Muhonen vakuuttaa, että keilaamaan voivat lähteä käytännössä kaikenkuntoiset ja – ikäiset. Sen takaa jo mahdollisuus käyttää eri painoisia, kuudesta kuuteentoista paunan painoisia palloja. Kuusi paunaa on yhtä kuin 2,7 kiloa ja 16 paunaa 7,3 kiloa. Painavimman mahdollisen pallon paino on siis kutakuinkin sama kuin miesten työntökuulan.

Netistä helposti löytyvien perusohjeiden mukaan miehet käyttävät yleensä 14-16 paunaisia, naiset 10-14 paunaisia ja nuoret kevyimpiä palloja. Periaate on se, että jokainen valitsee käteensä parhaiten sopivan pallo.  Pallojen sormikokokin vaihtelee XS-:stä XXL:ään. 

Keilailussa käytetään lisäksi erikoisvalmisteisia kenkiä. Niiden pohja on päällystetty nahalla tasaisen liu’un aikaansaamiseksi. Ellei ole jo etukäteen hankkinut keilailukenkiä, sopivan koon kengät voi vuokrata paikanpäällä kahvikupillisen hintaan. Laskutettava peliperiodi on 55 minuuttia ja lasku koskee rataa, eikä rajoita pelaajamäärää.

”Isoin koko on 52. Isokenkäisillekin riittää siis kokoja”, myhäilee liikuntakoordinaattori Janne Muhonen esitellessään pelaajille vuokrattavia oikeaoppisia keilajalkineita.

Lopulliset aukioloajat
ratkeavat tällä viikolla

Mesikämmenen henkilöstö hoitaa lipunmyynnin. Liikuntakoordinaattori tai kukaan muukaan kaupungin työtekijä ei päivystä tai ohjaa radalla vaan perusneuvonta jää Hotelli Mesikämmenen vastaanottohenkilöstölle, sanoo Janne Muhonen. Aukioloajoista heinäkuun alusta alkaen tulee tarkempaa tietoa Ähtärin kaupungin sivustolle ja paikallismedioihin. 

Kesäkuun viimeisellä viikolla hallin kahdeksan rataa ovat auki puolilta päivin aina iltakymmeneen. Ähtärin kaupunki sekä Ähtärin Energia ja Vesi hoitavat laitteistojen kunnossapidon ja myös joka aamuisen ratojen huollon. 

Keilaradan pituus on 19 metriä ja vauhdinottorata neljä ja puoli. Radan leveys on 106 senttiä.

– Aika monilla tässä hallissa oli juhannuksena hiki päällä pelatessa, joten kyllä keilailun täytyy olla jonkinlainen kuontoilulajikin, toteaa Janne Muhonen. Toisaalta lähes kuka tahansa voi hänen mukaansa aloittaa pelaamisen omalta tasoltaan.

Keilat matkaan alussa
vaikka ränniä pitkin

Ja koska tavoite on siis saada sopivan kokoisella pallolla kymmenen kertaa kymmenen keilaa kumoon, niin sitä voi yrittää aluksi heittämisen ohella myös apulaitteen, eräänlaisen vauhtirännin avulla. Pallo nostetaan vain ylös, kuin hyppyrimäen torniin ja päästetään kohdistuksen jälkeen alas kohti keilakiilaa. 

– Kierteitä sillä ei saa mutta tunnelmaan pääsee mukaan näinkin, sanoo Janne Muhonen.

Seuraava liikuntapaikkarakentaminen Ähtärissä on uimahallin täysremontti. Se vaatii kuitenkin vielä lopullisia ratkaisuja.

– Edelleen on avoinna kysymys korjataanko nykyinen allas vai rakennetaanko kokonaan uusi ja mieluiten 25 metriä pitkänä. Aika näyttää, sanoo kevään korvalla virkaansa astunut liikuntakoordinaattori Janne Muhonen.


 

pariss-kurssit_syys19

JÄTÄ KOMMENTTI