Alajärven Ankkurien yleisurheilussa mennään ylöspäin – loistavat harjoitteluolosuhteet ja tutut taustatukijat

0
Mikko hyppäsi seivästä upeasti ja voitti ikäistensä Suomen mestaruuden. (AA)

Ankkurien yleisurheilijat saavuttivat kaudella 2019 48 SM pistettä ja kymmenen SM mitalia. Arvokisa- ja maaotteluedustuksia oli peräti kahdeksan.

Seura-aktiivin Tapio Rajalan mukaan yleisurheilumenestystä on tullut laajalla rintamalla, niin juoksuradalta kuin hyppy- ja heittopaikoilta. Ankkurit oli SM pistetilastossa valtakunnallisesti 25. Pisteille pääsi 200 seuraa kun luokiteltuja seuroja yleisurheilussa on kaikkiaan 331. Seuran nuoret 9-15v. saavuttivat kesän 2019 aikana yhteensä 35 pm-mitalia, joista kultaisia oli 17.

Nyt myös Alajärvellä loistavat olosuhteet talven harjoitteluun

Uuden monitoimihallin myötä myös harrastajamäärät ovat nousseet. Lasten- ja varhaisnuorten harjoitusryhmiä on neljä (7-9v., 10-11v., 12v + ryhmä ja junnuvalmennusryhmä). Rajalan mukaan harjoituksissa käy joka viikko yli 40 urheilijaa. Lisäksi Monitoimihallia käyttävät 14v. ja vanhemmat urheilijat, joilla on jo henkilökohtainen valmentaja. Tasokkaat olosuhteet ja valmennus vievät urheilijan kehitystä eteenpäin.

 VIDEO   (Uusi vastavalmistunut monitoimihalli)

Videokuvaus ja editointi: K-Media/Jukka Ketonen

Ankkurien yleisurheilun tavoitteita uudelle kaudelle 2020

Seuran mukaan nuorille urheilijoille tarjotaan mielenkiintoisia ja kehittäviä harjoituksia ja kasvatetaan edelleen ympärivuotisesti harjoittelevien urheilijoiden määrää sekä varmistetaan vanhempien urheilijoiden valmennusta.

SUL:n seuracupissa tavoitellaan finaalipaikkaa.

Ankkurit järjestää yhdessä Kauhavan Wisan kanssa pm- hallikisat tulevassa helmikuussa Kuortaneella. Tutulla Ankkurikentällä järjestetään viikkokisoja ja Viiskuntakisat, sekä ainakin yhdet pm-kisat.

Uusi vuosi käynnistyi ennätysten rikkomisella

Kauden loppiaiskilpailuissa Alajärven Ankkurien Mikko Paavola voitti Kuortane-hallissa miesten seiväshypyn uudella ennätyksellään 541 ja teki kolme yritystä jo korkeudesta 551. Mikon onnistunut hyppytulos on samalla kauden kotimainen kärkitulos ja EPU:n piirinennätys sarjassa 22v.  Huomionarvoista on myös, että 21-vuotias Paavola oli lajissaan viime kesänä Ruotsi-ottelun paras suomalainen uransa ensimmäisessä miesten maaottelussa.

MIKKO PAAVOLA (seiväshyppy)

Seiväshyppääjä Mikko Paavola, Alajärven Ankkurit

– Syksyn ja talven harjoitukset ovat sujuneet todella hyvin. Mitään loukkaantumisia ei ole ollut, kaikilla osa-alueilla on kehitytty ja treenaaminen on ollut mukavaa.

Talven tavoitteisiin kuuluu ennätyksen hyppääminen, tämän jälkeen tason nosto ja vakiinnuttaminen jotta 540 tulokset olisivat arkipäiväistä. Kilpailullisesti isoimmat tavoitteet ovat hallimaaottelu Helsingissä sekä voitosta kamppailu aikuisten ja 22v halli-sm kilpailuissa.

Kesän tavoite on aikuisten EM- kilpailuissa Pariisissa, johon tulosraja on kova mutta samanlaisella harjoittelulla kuin nyt syksyllä on täysin mahdollista. Tuloksellisesti kesällä 550-560 sekä Kalevankisoissa Turussa mitalista ja voitosta kamppailu. Tavoite on kuulua tämän kauden jälkeen suomen kärkiseiväshyppääjiin”.

ANTTI IHAMÄKI (kestävyysjuoksu)

Kestävyysjuoksija Antti Ihamäki Alajärven Ankkurit

– Syksyn harjoitukset menivät erinomaisesti. Määrää tuli paljon (enimmillään 160km/vko) ja se näkyi onnistumisena Pohjoismaisissa maastomestaruuskisoissa ja valintana EM maastoihin Lissaboniin. Myös alkutalvi on mennyt ihan hyvin ja ilman suurempia ongelmia. Hallissa juoksen muutaman kisan ja paras esitys olisi tarkoitus saada irti SM-halleissa Tampereella. Toivottavasti pääsen alle 3000m ulkorataennätyksen 8.27. Kesän tavoitteena on juosta kymppi alle puolen tunnin ja vitonen lähelle 14:ää. Kalevan kisoista lähdetään hakemaan mitalia”.

EUCABETH KIVIKANGAS (7-ottelu)

Moniottelija Eucabeth Kivikangas Alajärven Ankkurit

Eucabeth työnsi vielä SM hopeaa N17 sarjan kuulantyönnössä ja oli SM pronssilla N17 sarjan 7-ottelussa pistemäärällä 4952. Kauden huipensi 17-vuotiaitten Ruotsi-ottelu, jossa hän sai toimia kuulantyönnön lomassa voitokkaan Suomen tyttöjoukkueen kapteenina.

 

 

ALEKSI YLI-MANNILA (keihäs)

v. 2019: alkukesästä syntyi kesän paras tulos 70,51 (800g), joka ylitti M19 sarjan EM rajan. Aleksi oli Boråsissa 19. tuloksella 66,89. Kantapäävamma kuitenkin pilasi loppukauden ja SM kilpailut ja Kalevan kisat jäivät väliin.

JUHANA KARJANLAHTI (moukari)

v. 2019: M19 sarjan SM hopeamitali ja KLL:n mestaruusmitali sujautettiin Juhanan kaulaan. Juhanan ennätys 6 kg:n moukarilla on nyt 66,87 ja miesten välineellä (7,26 kg) 57,45. Tuolla tuloksella Juhana pääsi ensimmäisen kerran mukaan Kalevan kisoihin.

Alajärven Osuuspankki on ollut jo vuosien ajan Alajärven Ankkurien yleisurheilujaoston ja yleisurheilijoiden merkittävä tukija. Perjantaina julkaistulla sopimuksella yhteistyö saa jatkoa myös vuonna 2020.

 

 

kategoriainfo2

JÄTÄ KOMMENTTI