Ankkurit eivät ole hävinneet tämän kauden miesten Ykkössarjassa ainuttakaan ottelua puhtaasti nollille.
Tämän päivän ottelun tekee mielenkiintoiseksi vastustaja Kymestä, joka nöyryytti sarjajohtaajaa kevätkieroksella kotonaan. Ankkurit kävi “köppäilemässä” Haminassa ja menetti selvähköt pisteet isäntäseuralle 2-1 (1-2,2-1,4-1).
Mitkä ovat Haminan aseet Ankkureita vastaan tänään lauantaina Kitrolla?
Onko se päättänyt ottaa sarjajohtajajoukkueelta ensimmäisenä koko kolmen pisteen potin?
Mistään “mistä-tahansa joukkueesta” ei todellakaan ole kysymys tälläkään kertaa, vaikka Haminan pelit ovat olleetkin puoleen sun toiseen ailahtelevaisia. Ankkureille Hamina on vuosien saatossa ollut useimmiten se “kinkkinen” vastustaja. Syystä, jota ei ole kukaan vielä oikein osannut kertoa.
Helppoa ottelua Ankkurit eivät lauantaivieraastaan voi lähteä hakemaan, sillä sarjataulukon mukaan Hamina on täysin Haapajärven veroinen joukkue.
Ja meidän lähimuistissa varmaan kaikilla on se, kuinka Haapajärvi könitti kotonaan viime viikolla Ankkurit . Tuossa yleisöönmenneessä runsasjuoksuisessa ottelussa erityisesti Ankkurit saivat muistutuksen siitä, mitä pesäpallo parhaimmillaan tai pahimmillaan on.
Kauden toinen “tappiollinen” yhden pisteen ottelu päättyi Haapajärven voittoon 2-1 (7-11,13-4,3-0).
Myös runkosarjan ratkaisupelien lähentyessä, Ankkurijohdolla on kuumeinen tehtävä löytää luotettava ja pitävä kokoonpanoyhdistelmä tärkeän sarjajohdon säilyttämiseen.













